Psykiatri Robert Spitzer joutui selittämään sanojaan Wall Street Journal, QueerNet, Gaynet, Soulforce

Yhdysvaltain psykiatriyhdistyksen (APA) vuosikokouksessa toukokuussa nähtiin tavaksi tullut näytelmä. Uskonnollis-psykoanalyyttisen eheytysliikeen edustajat laskivat liikkeelle tiedotteita, jotka näyttivät tukevan dogmia että homous ja lesbous olisivat pinnallisen valinnan kysymyksiä ja helposti muutettavissa eheytysterapian avulla.

Tässä tarkoituksessa eheytysliikkeet julkistivat tarkoitushakuisesti psykiatri Robert L. Spitzerin puhelinkyselyn uskonnollisten eheytysliikkeiden jäsenille.

Puhelinkyselynsä perusteella Spitzer ilmoitti julkisuudessa, että jotkut uskonnolliset homot a lesbot ovat muuttuneet seksuaaliselta suuntautumiseltaan. Eheytysliikkeet Yhdysvalloissa ja Euroopassa välittivät Spitzerin väitteet välittömästi lehdistölle. Suomessa uskonnollinen järjestö Aslan tiedotti heti "arvostetun psykiatrin" tieteellisestä tutkimuksesta.

"kauhukseni huomasin joidenkin tiedotusvälineiden raportoivan tutkimukseni väittävän homoseksuaalisuden olevan valinta, ja että merkittävä muutos on mahdollinen jokaiselle homolle ja lesboille, joka päättää yrittää"

Eheytysliike saavutti väliaikaisen voiton propagandasodassaan. Kun psykiatri Spitzerille vihdoin selvisi miten eheytysliike vääristelee tarkoitushakuisesti hänen tutkimustaan, hän esitti paheksuntansa niitä keinoja vastaan, joita käyttäen hänen tuloksiaan vääristellään.

Columbian yliopiston psykiatrian professori Robert L. Spitzer kirjoitti 23.5.2001 Wall Street Journaliin kirjeen, jossa hän selventää väärinkäsityksiä ja paheksuu tutkimuksensa väärinkäyttöä.

Spitzer muistuttaa olleensa vuonna 1973 niiden psykiatrien joukossa, jotka silloin vastustivat vallitsevaa dogmia, jonka mukaan homous ja lesbous olisivat häiriöitä. Spitzer oli yksi niistä psykiatreista, jonka työn ansiosta lesbous ja homous poistettiin sairausluokituksesta.

Spitzer ilmaisee ajatelleensa silloin, kuten tälläkin hetkellä että homot ja lesbot voivat elää onnellista ja täyttä elämää. Spitzer kertoo miten eheytysliike oli painostanut häntä kritisoimaan uutta vallitsevaa dogmia, jonka mukaan seksuaalinen suuntautuminen ei voisi koskaan muuttua missään olosuhteissa. Haastateltuaan puhelimitse pari sataa uskonnollisen eheytysliikeen jäsentä, Spitzer totesi joidenkin suuntautumisessa tapahtuneen muutosta, vaikka täydellinen muutos olikin harvinaista.

Spitzer ei kuitenkaan osannut ennakoida, uskonnollisen eheytysliikeen tiedotusvälineet vääristivät hänen sanojaan ja yrittivät saada Spitzerin näyttämään juridisen tasavertaisuuden vastustajalta.

Wall Street Journalin kirjoituksessa Spitzer joutuukin perusteellisesti selittämään mitä hän ei sanonut. Spitzer ilmoittaa olevansa "kauhistunut" tavasta jolla eheytysliike vääristeli hänen sanojaan.

Tätä koskeva Spitzerin lausunnon osa on kokonaisuudessaan seuraava:

"Tutkimuksen päättyi tärkeään varoitukseen (caveat): sitä ei saisi käyttää perustelemaan kansalaisoikeuksien kieltämistä homoilta ja lesboilta tai pakkohoidon tukemiseen. En väittänyt että kaikkien homojen tulisi yrittää muuttua tai edes että he voisivat paremmin, jos yrittäisivät. Kuitenkin, kauhukseni huomasin joidenkin tiedotusvälineiden raportoivan tutkimukseni väittävän homoseksuaalisuden olevan valinta, ja että merkittävä muutos on mahdollinen jokaiselle homolle ja lesboille, joka päättää yrittää"

Spitzerin koko vastine (Wall Street Journal 23.5.2001) eheytysliikkeelle on kokonaisuudessaan seuraava:

Lähetä palautetta tästä artikkelista

* * *

Wall Street Journal, May 23, 2001 200 Liberty Street, New York, NY, 10281 (Fax: 212-416-2658 ) (E-Mail: letter.editor@edit.wsj.com ) (http://www.wsj.com )

Commentary: Psychiatry and Homosexuality By Robert L. Spitzer, a professor of psychiatry at Columbia University

In 1973, I opposed the prevailing orthodoxy in my profession by leading the effort to remove homosexuality from the official list of psychiatric disorders. For this, liberals and the gay community respected me, even as it angered many psychiatric colleagues. I said then -- as I say now -- that homosexuals can live happy, fulfilled lives. If they claim to be comfortable as they are, they should not be accused of lying or of being in denial.

Now, in 2001, I find myself challenging a new orthodoxy. This challenge has caused me to be perceived as an enemy of the gay community, and of many in the psychiatric and academic communities.

The assumption I am now challenging is this: that every desire for change in sexual orientation is always the result of societal pressure and never the product of a rational, self-directed goal. This new orthodoxy claims that it is impossible for an individual who was predominantly homosexual for many years to change his sexual orientation -- not only in his sexual behavior, but also in his attraction and fantasies -- and to enjoy heterosexuality. Many professionals go so far as to hold that it is unethical for a mental- health professional, if requested, to attempt such psychotherapy.

This controversy erupted recently, when I reported the results of a study that asked an important scientific question: Is it really true that no one who was predominantly homosexual for many years could strongly diminish his homosexual feelings and substantially develop heterosexual potential?

What I found was that, in the unique sample I studied, many made substantial changes in sexual arousal and fantasy -- and not merely behavior. Even subjects who made a less substantial change believed it to be extremely beneficial. Complete change was uncommon.

My study concluded with an important caveat: that it should not be used to justify a denial of civil rights to homosexuals, or as support for coercive treatment. I did not conclude that all gays should try to change, or even that they would be better off if they did. However, to my horror, some of the media reported the study as an attempt to show that homosexuality is a choice, and that substantial change is possible for any homosexual who decides to make the effort.

In reality, change should be seen as complex and on a continuum. Some homosexuals appear able to change self-identity and behavior, but not arousal and fantasies; others can change only self- identity; and only a very few, I suspect, can substantially change all four. Change in all four is probably less frequent than claimed by therapists who do this kind of work; in fact, I suspect the vast majority of gay people would be unable to alter by much a firmly established homosexual orientation.

I certainly believe that parents with homosexually oriented sons and daughters should love their children -- no matter how their children decide to live their lives -- and should not use my study to coerce them into unwanted therapy.

However, I continue to hold that desire for change cannot always be reduced to succumbing to society's pressure. Sometimes, such a choice can be a rational, self-directed goal. Imagine the following conversation between a new client and a mental-health professional.

Client: "I love my wife and children, but I usually am only able to have sex with my wife when I fantasize about having sex with a man. I have considered finding a gay partner, but I prefer to keep my commitment to my family. The homosexual feelings never felt like who I really am. Can you help me diminish those feelings and increase my sexual feelings for my wife?"

Professional: "You are asking me to change your sexual orientation, which is considered by my profession as impossible and unethical. All I am permitted to do is help you become more comfortable with your homosexual feelings."

The mental health professions should stop moving in the direction of banning such therapy. Many patients, informed of the possibility that they may be disappointed if the therapy does not succeed, can make a rational choice to work toward developing their heterosexual potential and minimizing their unwanted homosexual attractions. In fact, such a choice should be considered fundamental to client autonomy and self-determination.

Science progresses by asking interesting questions, not by avoiding questions whose answers might not be helpful in achieving a political agenda. Gay rights are a completely separate issue, and defensible for ethical reasons. At the end of the day, the full inclusion of gays in society does not, I submit, require a commitment to the false notion that sexual orientation is invariably fixed for all people.