FINNQUEER 10.5.2001

Psykoanalyyttiset käsitykset lesboista ja homoista ovat muuttuneet

Olli Stålström

Oheinen verkkolehden artikkeli perustuu Gaudeamus Kirjan julkaisemaan väitöskirjaani "Homoseksuaalisuuden sairausleiman loppu (1997) sekä lukuuni "Taistelu määrittelijän vallasta: homouden leimojen loppu" sosiologi Jukka Lehtosen toimittamassa, Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisemassa kirjassa Homo fennicus (1999), jonka olen saattanut ajan tasalle ja toimittanut FinnQueer-verkkolehteä varten.

Dogmaattisiksi muuttuneilla psykoanalyyttisillä seksuaaliteorioilla oli Suomessa vuosikymmeniä kestäneen valtansa vuoksi suuri merkitys homojen ja lesbojen leimaamisessa häiriintyneiksi psykologian, psykiatrian, yliopisto- ja kouluopetuksen piirissä. Vuosia kestäneen suomalaisen ja kansainvälisen psykiatriakritiikin johdosta sairausleima on historiaa.

Syrjintäideologiat tulivat psykoanalyysistä

Asenteita syvästi kielteistävä Psykiatria-kirja ilmestyi vuonna 1971 psykoanalyytikko Kalle Achtén toimittamana. Sen mukana Suomeen rantautui vanhakantaisen amerikkalainen psykoanalyyttisen leimaaminen, jota edusti ennen kaikkea Irving Bieber ym. (1962), jonka oppeja Achtén Psykiatria-kirja levitti.

Alusta lähtien Achté luokitteli homoseksuaalisuuden psyykkiseksi häiriöksi määritelmällisesti vain koska seksi tapahtuu samaa sukupuolta olevien välillä. Achté luetteli Psykiatrian kaikissa painoksissa erilaisia perversioita, mielisairauksia ja häiriöitä joiden hän väitti voivan liittyä homoseksuaalisuuteen.

Psykoanalyytikko Achté vetosi rottakokeisiin väittäessään että homoseksuaalisuus on korvike

Homot ja lesbot kuvattiin kykenemättömiksi ihmissuhteisiin. Alkupainoksissa psykoanalyytikko Achté myös suositteli tuskallisten sähköiskujen antamista aversioterapiana, 'rangaistuksen' muotona. Useissa yhteyksissä Achté vetosi rottakokeisiin väittäessään että homoseksuaalisuus on korvike, koska samaan tilaan suljetut urospuoliset rotat ryhtyivät parittelemaan toistensa kanssa (esim. Achté ym. 1973, 112).

Suomalaiset lesbot ja homot protestoivat jo 1970-luvun alusta lähtien Achtén Psykiatria-kirjan harjoittamaa leimaamista vastaan (esim. Hyvärinen 1971). Achtén psykoanalyyttinen näkemys levisi kuitenkin pari vuosikymmentä julkisessa sanassa, opetuksessa, psykiatrisessa kirjallisuudessa, sairaanhoidossa ja ammattilehdissä tuottaen vahinkoa homoille ja lesboille. Siitä tuli vallitseva dogmi ja syrjintäideologia.

Tilanne on 2000-luvulle tultaessa ratkaisevasti parantunut länsimaissa, koska psykoanalyyttisia näkemyksiä kritisoidaan ja pääosa tutkimustiedosta tulee nyt empiirisiin faktoihin perustuvista tutkimuksista, sosiologiasta, psykologiasta sekä osallistuvasta havainnoinnista ja ihmisten kokemuksista omasta elämästään.

Yhdysvaltain psykiatriyhdistys (APA) poisti homoseksuaalisuuden virallisesta sairausluokituksestaan DSM-III jo vuonna 1973 jota Suomi seurasi vuonna 1981. Maailmanlaajuisesti sairausleima poistettiin WHO:n luokituksesta ICD-10 vuonna 1996. Yhdysvaltain psykoanalyytikkoyhdistys (APsA) jäi toistamaan Bieberin ja Socaridesin johdolla olettamuksia homoseksuaalisuudesta psykoanalyyttisena häiriönä.

Tätä leimaamista ylläpitämään muodostui pieni, Charles Socaridesin ympärille ryhmittynyt psykoanalyyttinen eheytysliike (NARTH), joka julkaisuissaan vaatii tosiasiallisesti homouden häiriöksi leimaamisen palauttamista. Socaridesin johtama liike on liittoutunut uskonnollisten moraaliliikkeiden kanssa ja käynnistänyt laajan julkisuuskampanjan, jonka mukaan homoseksuaalisuus on häiriö, josta voi toipua (New York Times 24.12. 1995, sivu A15). Tämä häiriöksi palauttamiskampanja on saanut näkyvyyttä myös Suomessa esimerkiksi yrityksinä järjestää yliopistolla luentoja homoseksuaalisuudesta häiriönä (ks. Ylioppilaslehti 29.11. 1996, sivu 5).

Psykoanalyytikko Socaridesin käyttäytyminen kävi kuitenkin niin kiusalliseksi jopa kollegoille, että Yhdysvaltain psykoanalyytikkoyhdístyksen lakimies varoitti tätä enää sotkemasta järjestönsä nimeä vähemmistösyrjintään. Socaridesin roolia korosti se, että Yhdysvaltain presidentti Bill Clinton nimitti hänen avoimesti homoksi tunnustautuneen poikansa Valkoisen talon homo- ja lesboasioiden sihteeriksi vuonna 1995.

Edistys saapuu Suomeenkin

Tammikuussa 1999 ilmestyi uuden Psykiatria-teoksen ensimmäinen painos (Lönnqvist 1999). Tämä uuden sukupolven Psykiatria-teos on uusittu ajan tasalle homoseksuaalisuuden osalta. Vaikka kirjoittajien joukossa on psykoanalyytikoita, he eivät toista ennakkoluuloja. Jo ensimmäisellä sivulla Johannes Lehtosen ja Jouko Lönnqvistin artikkelissa tähdennetään normaalin ja patologisen rajan suhteellisuutta ja todetaan mm. ettei seksuaalisin perustein erilaista käyttäytymistä sinänsä tulisi nähdä mielenterveyden häiriönä.


[martti.jpg]
Olli Stålströmin väitöskirjan
ohjaaja Martti Grönfors

Lönnqvistin ym. Psykiatria-kirjassa otetaan jopa kantaa vähemmistösyrjintää vastaan: "Erityisesti homoseksuaaliseen orientaatioon kohdistuu monenlaisia ennakkoluuloja ja asiallinen keskustelu homoseksuaalisuudesta on ollut vaikeaa paljolti jo tiedon puutteen ja ilmiön määrittelyn vuoksi. Ihmisiä on vainottu ja syrjitty ja syrjitään edelleen homoseksuaalisen orientaation takia" (emt., 323).

Uuden Psykiatria-teoksen kirjoittajat korostavat homoseksuaalisuuden monimuotoisuutta: "Laajemmat tutkimukset eivät juurikaan tue populaareja käsityksiä homoseksuaalisuudesta. Vastoin mielikuvia homoseksuaalisesti orientoituvat henkilöt ovat hyvin heterogeeninen ryhmä ja on arveltu, että homoseksuaalinen orientaatio on suunnilleen yhtä hyvä väestöryhmää kuvaava nimittäjä kuin kahvinjuonti. Persoonallisuudenpiirteiden, elintapojen ja elämäntyylien ym. suhteen esiintyy samanlaista yksilöiden välistä vaihtelua kuin muussakin väestössä" (emt., 323).

Uudessa Psykiatria-kirjassa (1999) homoseksuaalisuutta ei enää luokitella häiriöksi edes psykoanalyyttisessä mielessä

Lönnqvistin ym. Psykiatriassa homoseksuaalisuutta ei enää luokitella tai muuten nimitetä kohdehäiriöksi edes psykoanalyyttisessä mielessä. Kirjan ongelma on kuitenkin se, että psykoanalyyttisten olettamusten osoittautuessa kestämättömiksi ollaan siirtymässä taas biologis-fysiologisiin spekulaatioihin. Teoksessa viitataan, joskaan ei kovin keskeisesti, biologisiin ja neuroendokriinisiin tekijöihin ja sukupuolihormonitasoihin seksuaalisen suuntautumisen muotoutumisessa (emt, 325) vaikka näitä Dörnerin, LeVayn ja Hamerin olettamuksia on toistuvasti kritisoitu metodologisin perustein (tarkempia tietoja tämän verkkolehden osiosta Biologia).

Psykoanalyysi pyytää anteeksi

Jopa psykoanalyyttiset katsomukset homoseksuaalisuudesta ovat alkaneet muuttua 1990-luvulla. Psykoanalyytikko Richard Isay (1996) kuvaa muutosprosessia jota hän oli itse aktiivisesti edistämässä syrjinnän poistamiseksi myös psykoanalyyttisen ideologian piiristä. Pitkälti juuri Isayn työn ansiosta Yhdysvaltain psykoanalyytikkoyhdistys virallisesti kumosi 9.5. 1991 lesbojen ja homojen psykoanalyytikkojen epävirallisen mutta tiukasti sovelletun virkakiellon.

Historiallinen tapahtuma on joulukuussa 1993 New York Universityssä pidetty psykoanalyytikkojen konferenssi Perspectives on homosexuality. Siinä käsiteltiin homoseksuaalisuuden muuttunutta asemaa psykoanalyyttisessä koulutuksessa ja teoriassa. Konferenssiin osallistui psykoanalyytikoita, jotka uskalsivat kertoa omasta lesboudestaan tai homoudestaan. Konferenssin osanottajat viittasivat avoimesti homoseksuaalisuudesta tehtyyn empiiriseen tutkimukseen, kritisoivat jähmettyneitä psykoanalyyttisiä teorioita sekä kyseenalaistivat patologisoivat teoriat jotka olivat perustuneet virheellisiin yleistyksiin potilasotoksista. (ks. Domenici & Lesser 1995).

Tulevaisuuden psykoanalyyttistä kritiikkiä edustavat esim. Diana Miller ja Maggie Magee (1992, 1996, 1997), avoimesti keskenään parisuhteessa elävät naispsykoanalyytikot. UCLA:n psykiatrian professori Diana Miller (kuva) oli Olli Stålströmin sairausleimaa analysoivan väitöskirjan psykiatrian alan ohjaaja. He ovat viime vuosina esittäneet kritiikkiä psykoanalyyttistä ajattelua läpäisevää biologisointia ja potilasotoksista tehtyjä virheellisiä yleistyksiä kohtaan. Erityisesti he ovat kritisoineet psykoanalyytikko Joyce McDougallia, jota vielä 1990-luvun alussa pidettiin suvaitsevana ja modernina psykoanalyytikkona. Diana Millerin ja Maggie Mageen asema näkyvinä psykoanalyytikkoina, naisina ja lesboina symbolisoi osaltaan viime vuosina tapahtunutta radikaalia muutosta ainakin yhdysvaltalaisen psykoanalyysin piirissä.


[diana.jpg]
Olli Stålströmin väitöksen
asiantuntija, UCLA:n psykiatrian
professori, psykoanalyytikko
Diana Miller.

McDougall (1995) myöntää, että häneen kohdistettu kritiikki on ollut perusteltua. McDougall on yksi johtavista heteropsykoanalyytikoista, jotka itse pystyivät tunnistamaan miten suuriin ongelmiin joudutaan jos tehdään yleistyksiä kourallisesta psyykkisesti ongelmaisia potilaita. Itse asiassa McDougall esittää anteeksipyynnön sen vuoksi että hän on vuosia leimannut lesboja jotenkin häiriintyneiksi vain muutaman potilaan perusteella. Hän myöntää että psykoanalyyttiset potilaat edustavat vain pientä osaa perusjoukosta ja että psykiatrin hoitoon valikoituvat juuri ne ihmiset joilla on kohonneessa määrin psyykkisiä ongelmia. (emt., 34).

Jack Drescher on Millerin ja Mageen lailla uraauurtava, koska hän on ensimmäisiä avoimesti homoja psykoanalyytikoita jotka ovat voineet ryhtyä kirjoittamaan sen jälkeen kun Yhdysvaltain psykoanalyytikkoyhdistyksen virkakielto homoseksuaalisuuden perusteella purettiin vuonna 1991. Drescher on useassa yhteydessä kritisoinut psykoanalyyttiseen teoretisointiin liittynyttä, tieteellisyyden kaapuun puettua leimaamista ja moralisointia. Drescher (1998) katsoo monien analyyttisten teorioiden olleen itse asiassa leimaavia ja ongelmia aiheuttavia määritellessään miesten miehiin kohdistavat seksuaaliset tunteet sinänsä jotenkin häiriön tai puutteen muodoiksi.

Itse analyytikkona toimiva Drescher toteaa, ettei ihmistä voi redusoida seksuaaliseen suuntautumiseensa ja sillä selittää koko persoonallisuutta. Psykoanalyytikkojen olisi Drescherin mukaan tultava tietoisiksi siitä, että seksuaalinen suuntaus on vain yksi persoonallisuuden osa-alue ja että lesbojen ja homojen elämäntavat ja psyykkinen sopeutuminen vaihtelevat ihmisestä toiseen ja ovat olosuhteista riippuvaisia.

Drescher kritisoi eheytysterapioita siitä että ne ovat vain kliiniseen kieleen verhottuja ehdotuksia synnistä pidättäytymiseen tahdonvoiman avulla. Drescherin mukaan juuri APA:n virallisen sairausluokituksen muutos vuonna 1973 loi pohjaa moralistiselle reaktiolle. Kun homoseksuaalisuuden luokittelu häiriöksi poistettiin, häiriöleiman ylläpitämistä vaativa (Bieber, Socarides, Nicolosi) pieni osa psykoanalyytikoista organisoitui poliittiseksi liikkeeksi, joka tukeutui yhä avoimemmin fundamentalistisiin uskonnollisiin suuntauksiin.

Drescherin mukaan fundamentalisteihin sitoutuneet häiriöleiman poistamista vastaan protestoineet eheytysliikkeen ideologit ovat asettuneet vastustamaan homoseksuaalien yhteiskunnallista tasavertaisuutta. Drescherin mukaan fundamentalisteihin sitoutunut psykoanalyysin osa on omaksunut fundamentalistien toimintatapoja, tunneperäisen kiihkoilun, dogmaattisuuden ja erimielisyyden hiljentämisen (Drescher 1998).

Yhdysvaltoihin siirtynyt ja Freudista vieraantunut psykoanalyysi (esim. Sandor Rado) alkoi taistella homoseksuaalisuutta vastaan. Itse asiassa pitkä taistelu homoseksuaalisuutta vastaan vaikutti siihen, että psykoanalyysin maine on nyt rapautunut. Perinteinen amerikkalainen (adaptionistinen) psykoanalyyttinen teoria oli konstruoinut halveksittavan homon stereotypian ja luokan, joka kuitenkin alkoi toimia itsepuolustukseksi ja taistella sortavaa kategorisointia vastaan järjestäytymällä sosiaaliseksi liikkeeksi (ks. Stålström 1997, 114).

Freudia usein vinoutuneesti siteeraavilla, psykodynaamisilla seksuaaliteorioilla on ollut suuri näkyvyys ja pysyvyys koska teoria on näyttänyt sisäisesti eheältä ja loogiselta. Teorian empiirinen tuki on kuitenkin ollut puutteellista. Sillä on silti ollut suuri emotionaalinen voima sen ylläpitäessä vuosisatojen ajan kestänyttä Judith Butlerin postuloimaa heteroseksuaalista hegemoniaa.

Yhdysvaltain psykoanalyytikkoyhdistys esitti joulukuussa 1998 anteeksipyynnön pitkään jatkuneen sairaaksi leimaamisen johdosta

Empiirisen tutkimuksen ja homouden näkyvyyden lisäännyttyä monet psykoanalyyttiset olettamukset ovat osoittautuneet ennakkoluuloiksi. Ahdasmielisyytensä ja empiirisen tuen puuttumisen johdosta psykoanalyysi on pitkälti menettänyt uskottavuuttaan. Toisaalta aivan viime vuosina on tullut esiin uusi, itse lesbojen ja homojen psykoanalyytikkojen sukupolvi. He myöntävät omasta kokemuksestaankin, että moni homo ja lesbo kokee seksuaalisuutensa rikkautena ja että siinä saattaa olla uutta synnyttävää voimaa, oli kysymys taiteesta, tieteistä tai inhimillistä suhteista (ks. Drescher 1998, Magee & Miller 1997).

Yhdysvaltain psykiatriyhdistys APA on antanut 14.12.1998 virallisen varoituksen eheytysterapioiden (reparative therapies) vaaroista. APA:n lausunnossa varoitetaan seksuaalisen suuntautumisen muuttamisyrityksiin sisältyvistä riskeistä kuten masennus, ahdistus ja itsetuhoisa käyttäytyminen, joka johtuu terapeutin asettumisesta yhteiskunnan homovastaisuuden puolelle siten vahvistaen potilaan mahdollisesti jo ennestään tuntemaa itsevihaa. APA asettuu vastustamaan sellaista psykiatrista hoitoa, kuten eheytysterapia tai konversioterapia, joka perustuu ennakko-olettamukseen, että potilaan tulisi muuttaa homoseksuaalista suuntautumistaan (American Psychiatric Association 1998).

Koska psykoanalyytikkoyhdistyksillä ei sinänsä ole omia virallisia häiriöluokituksia, kunkin psykoanalyyttisen instituution on tehtävä omat johtopäätöksensä tutkimuksen nykytilasta. Ainakin Saksan, Ranskan ja Englannin psykoanalyytikkoyhdistykset ovat kritisoineet julkisesti häiriöleimaa. Voimakkaimmin sanoin psykoanalyyttisesta häiriöleimasta on irtisanoutunut Yhdysvaltain psykoanalyytikkoyhdistyksen homoseksuaalisuuskomitean puheenjohtaja Ralph Roughton, joka joulukuussa 1998 antamassaan lausunnossa tosiasiallisesti esittää psykoanalyytikkojen ammatillisen anteeksipyynnön pitkään jatkuneen sairaaksi leimaamisen johdosta. Roughton toteaa, että tässä asiassa " ... psykoanalyytikot ... ovat olleet väärässä ja tuottaneet tuskaa homoseksuaaleille" ja "... antaneet kuvan, että psykoanalyytikot ovat homofoobikkoja" (USA Today 21.12.1998, sivu 10D).

Ralph Roughton on ottanut kahdesti kantaa Suomen tilanteeseen. Vuonna 1996 Roughton muistutti Helsingin yliopiston Psykologian laitosta siitä että ainakaan Yhdysvaltain psykoanalyytikkoyhdistys ei toimi yhteistyössä uskonnollisten eheyttäjien kanssa. Tällä lausunnolla Roughton tuki helsinkiläisiä psykologian opiskelijoita jotka protestoivat sitä vastaan että heidän laitoksensa oli kutsunut eheyttäjän luennoimaan homouden "eheyttämisestä". Yhdysvaltain psykoanalyytikkoyhdistyksen homokomitean puheenjohtaja Roughton antoi myös asiantuntijalausuntonsa, jolla hän puolusti Olli Stålströmin väitöskirjaa Tampereen käräjäoikeudessa 3.12. 1999.

Homouden häiriöksi leimaamisesta ovat julkisesti irtisanoutuneet 1990-luvulla esim. Englannin psykoanalyytikkoyhdistys sekä Freudin perinteitä jatkavan Frankfurtin yliopiston psykoanalyysin professori Christa Rohde-Dachser. Ranskankielisessä psykoanalyysissä ei ole alunperinkään esiintynyt samassa määrin naisten tai homojen leimaamista kehitykseltään pysähtyneiksi (ks. Ihanus 1993; Stålström 1997, 19). Venäjän psykiatriyhdistys yhdessä Yhdysvaltain psykiatriyhdistyksen kanssa otti kantaa vähemmistösyrjintää vastaan, kuten seksismiä (naisten syrjintää), rasismia, uskonnollista ahdasmielisyyttä (esim. antisemitismiä) ja homoseksuaalisuuden leimaamista häiriöksi tai perversioksi (heteroseksismi) (Mercer 1994). Vuonna 1998 Yhdysvaltain psykoanalyytikkoyhdistys otti virallisesti kantaa homojen ja lesbojen syrjintää vastaan ja asettui puoltamaan samaa sukupuolta olevien parisuhteiden virallistamista (APA:n viikkolehti Psychiatric News, 2.6. 1998).

Psykiatrien Raamattuna pidetty (Kaplan &) Sadockin Comprehensive Textbook of Psychiatry muutti neljännesvuosisadan länsimaisen psykiatriaan vahvasti vaikuttaneen kantansa homoudesta kohdehäiriönä kun sen tammikuussa 2000 ilmestyneeseen painokseen homoseksuaalisuudesta kirjoitti artikkelin psykiatrian professori Terry Stein (2000), joka määrittelee lesbouden ja homouden normaaliksi variaatioksi.

Psykoanalyyttinenkin sairausleima on lopullisesti loppu

Vihdoin Freudin itsensä perustama IPA (International Psychoanalytical Association) otti 24.7.1999 virallisesti kantaa homoseksuaalisuuden syrjintää ja häiriöksi leimaamista vastaan (Minutes of the Executive Council, International Psychoanalytical Association, July 24, 1999).

Kansainvälisellä tasolla johtavat psykoanalyyttiset organisaatiot ovat siis lopettaneet homoseksuaalisuuden leimaamisen häiriöksi.

Tampereen käräjäoikeuden istunnossa käsiteltiin homoseksuaalisuuden sairausleimaa koskeva väitöskirjani 3.12.1999. Asiantuntijatodistajan lausuntojen mukaan olin oikeassa väittäessäni että homoseksuaalisuus ei ole häiriö edes psykoanalyysin mukaan.

Käräjäoikeuden mukaan minulla on oikeus kyseenalaistaa sellaisen henkilön asiantuntemus, joka kirjoittaa kritiikittömästi homoseksuaalisuuden olevan häiriö psykoanalyysin mukaan.

Lähetä palautetta tästä artikkelista

Psykoanalyyttisten sairausleimojen poistamista käsitelleen yhdysvaltalaisen psykoanalyytikkokonferenssin 18.12.1998. aineisto


Kirjallisuus

Achté, Kalle ym. (1973) Homoseksuaalisuus ja muut seksuaalihäiriöt. Teoksessa Achté, Kalle ym. Itsemurhat ja niiden ehkäisy. Porvoo: WSOY.

American Psychiatric Association Rebukes Reparative Therapy. APA Online Release No. 98-56. December 14, 1998.

Bech, Henning (1997) When men meet. Homosexuality and modernity. Cambridge: Polity Press.

Bieber, Irving ym. (1962) Homosexuality. A psychoanalytic study. New York NY: Basic Books.

Domenici, Thomas & Lesser, Ronnie C. (1995) Disorienting sexuality. New York NY: Routledge.

Drescher, Jack (1998) Psychoanalytic therapy and the gay man. Mahwah NJ: The Analytic Press.

Foucault, Michel (1998/1976) Seksuaalisuuden historia. Tampere: Gaudeamus.

Freud, Sigmund (1905) Drei Abhandlungen zur Sexualtheorie. (Ges. Werke, Bd V). Frankfurt am Main: S. Fischer Verlag GmbH.

Hyvärinen, Veli (1971) Raportti psykiatrien käyttäytymisestä (lukijankirjoitus). 96-lehti2/1971, 60-61.

Ihanus, Juhani (1993) Psykoanalyysin ranskalainen tie. Psykologia, 28(1), 10-18.

Isay, Richard (1996) Becoming gay: the journey to self-acceptance. New York NY: Pantheon Books.

Lönnqvist, Jouko, Heikkinen, Martti, Henriksson, Markus, Marttunen, Mauri, Partonen, Timo ym. (toim.) (1999) Psykiatria. Helsinki: Duodecim.

Magee, Maggie, Miller, Diana C. (1992) "She foreswore her womanhood": psychoanalytic views of female homosexuality. Clinical Social Work Journal, Vol. 20, No. 1, Spring 1992.

Magee, Maggie, Miller, Diana C. (1996) Psychoanalytic views of female homosexuality. Teoksessa Cabaj, Robert P., Stein, Terry S. (Eds.) Textbook of homosexuality and mental health. Washington DC, American Psychiatric Press.

Magee, Maggie, Miller, Diana C. (1997) Lesbian lives. Psychoanalytic narratives old and new. Hillsdale NJ: The Analytic Press.

McDougall, Joyce (1995) The many faces of eros. A psychoanalytical exploration of human sexuality. London: Free Association Books.

Mercer, Ellen (1994) (Introduction) Tolerance. Unity amidst diversity. The role of psychiatrists. Amsterdam-Kiev: Geneva Initiative.

Miller, Diana C., Magee, Maggie (1996) Biology and homosexuality: A critical look at the research. NPI-UCLA, January 23, 1996.

Roazen, Paul and Swerdloff, Bluma (1995) Heresy. Sandor Rado and the psychoanalytic movement. Northvale NJ: Jason Aronson.

Roughton, Ralph (1995) Overcoming antihomosexual bias: a progress report. The American Psychoanalyst (TAP), volume 29 (4), 15-16.

Roughton, Ralph (1998): "Anti-gay prejudice no longer permissible, psychoanalysts say". USA Today, December 21, 1998, page 10D.

Stålström, Olli (1997) Homoseksuaalisuuden sairausleiman loppu. Helsinki: Gaudeamus.

Stein, Terry (1999) Hakusana Homosexuality teoksessa Sadock, Benjamin J. (ed.) Comprehensive Textbook of Psychiatry. Baltimore MD: Williams & Wilkins.

Szasz, Thomas (1972) The manufacture of madness. London: Routledge & Kegan Paul.

Weeks, Jeffrey (1995) Invented moralities. Sexual values in an age of uncertainty. Cambridge: Polity Press.