FINNQUEER 9.2.2003

Degeneraatioteoriat ja Krafft-Ebing seksologian historiallisina lähtökohtina

Olli Stålström

Oheinen artikkeli perustuu vuonna 1997 hyväksyttyyn väitöskirjaani (Stålström 1997) Homoseksuaalisuuden sairausleiman loppu (Gaudeamus 1997). Olen päivittänyt Gaudeamuksen luvalla Richard von Krafft-Ebingiä käsittelevän luvun ja lisännyt sen loppuun arvion Krafft-Ebingin vaikutuksesta tämän päivän konservatiivisiin psykiatrisiin ja seksologisiin virtauksiin. Krafft-Ebingillä oli tärkeä kaksoisrooli. Toisaalta hän toi ensimmäistä kertaa avoimeen tieteelliseen keskusteluun seksuaalisuuden monimuotoisuuden. Toisaalta hän konservatiivisena katolisena teki sallitun seksuaalisuuden ehdoksi suvunjatkamisen. Tämä perinne säilyy sitkeästi seksologian konservatiivisissa koulukunnissa.

Biologisten degeneraatioteorioiden nousu

Siinä missä — Karl Heinrich Ulrichsin terminologian mukaisten — 'Urningien' ja 'kolmannen sukupuolen' asiaa 1800-luvun lopulla ajavat kansalaisoikeusaktivistit pitivät homoseksuaalisuutta synnynnäisenä mutta normaalina, monet ajan lääkäreistä (ensimmäisenä erityisesti Westphal 1870) määrittelivät sen synnynnäiseksi degeneraatioilmiöksi.

Westphalin tavoin Ranskassa Jean Martin Charcot, Sâlpetrièren mielisairaalan johtaja oletti homoseksuaalisuuden perinnölliseksi sairaudeksi, koska hän ei onnistunut 'parantamaan' sitä hypnoosilla. Hänen maanmiehelleen Paul Moreaulle (1887) homoseksuaalisuus johtui sekä 'perinnöllisestä heikkoudesta' että ympäristön vaikutuksista. Moreau oli sitä mieltä, että viiden perinteisen aistin lisäksi ihmisellä oli kuudes, seksuaalinen aisti, joka perinnöllisenä kuten muutkin aistit saattoi vahingoittua. Useimmiten vauriot johtuivat perinnöllisestä heikkoudesta, mutta sitä saattoivat myös ympäristötekijät saada aikaan. Joka tapauksessa se oli patologinen tila. Moreaun mukaan seksuaalisen aistin kieroutumat kuuluivat lääkärille eikä tuomarille, hoitoa eikä rangaistusta varten


[krafftebing.jpg]
Richard von Krafft-Ebing

Tunnetuin degeneraatioteoriaan viittaava lääkäri oli Richard von Krafft-Ebing (1984/1886), joka vuonna 1886 julkaisi ensimmäisen painoksen teoksestaan Psychopathia Sexualis. Siinä hän, senaikaisen psykiatrisen käytännön mukaisesti, luetteli ja luokitteli lukuisia eri perversioita. Vaikka luokittelu ja termit olivat uusia, ideologinen perusta oli ikivanha: seksuaalisuus oli epänormaalia, jos lisääntyminen ei ollut sen tarkoitus. Krafft-Ebingin (1984/1886) mukaan homoseksuaalisuus ei sinänsä ollut perinnöllistä. Vain degeneraatio periytyi ja saattoi saada monenlaisia muotoja, mm. homoseksuaalisuuden. Krafft-Ebing uskoi vielä masturboinnin haittavaikutuksiin, hän uskoi että masturbointi saattaa johtaa homoseksuaalisuuteen. Silti Krafft-Ebing suhtautui myönteisesti homoseksuaalien kansalaisoikeuksiin ja hän mm. allekirjoitti WHK:n vetoomuksen lainsäädännön uudistamisesta.

Toisin kuin aikalaisensa Sigmund Freud (1905), Krafft-Ebing määritteli mielenterveyden häiriöt ja seksuaalipatologiat pääasiallisesti synnynnäisiksi, patologisiksi taipumuksiksi ja degeneraatiomuutoksiksi keskushermostossa. Psykoanalyysin historioitsijan Peter Gayn (1988) mukaan Krafft-Ebing suhtautui vakavan, lähes pelokkaan kunnioittavasti biologiseen perinnöllisyyslakiin, joka vaikuttaa kaikessa mikä on luonteeltaan orgaanista. Krafft-Ebing siirtää myös konservatiivisen ja moralistisen asenteen psykiatriseen teoriaan määrittelemällä hankittujen psyykkisten häiriöiden johtuvan siitä, että "unen puute, huono ruokavalio, alkoholin väärinkäyttö, nykyisen kulttuurin 'epähygieenisyys' kiireineen, demokraattisine poliitikkoineen ja naisemansipaatioineen (kursivointi lisätty) kaikki yhdessä tekevät ihmiset hermostuneiksi". (Gay 1988, 160).

Psykiatristen teoriain historioitsijat Conrad ja Schneider (1994) kutsuvat Krafft-Ebingiä käänteentekeväksi seksuaalitutkijaksi tultaessa 1900-luvulle. Hänen edellisen vuosisadan työnsä voidaan nähdä uskollisena viktoriaaniselle moraalille, joka määritteli heteroseksuaalisen, lisääntymiseen johtavan seksuaalisuuden vakiomalliksi. Seksuaaliset suhteet ja emotionaalinen kiintymys samaa sukupuolta olevien välillä katsottiin ehdottomasti epänormaaleiksi Krafft-Ebingin tuotannossa.

Onania ja homoseksuaalisuus sukulaisperversioita

Vaikka Krafft-Ebing antoi suurimman syypainotuksen synnynnäiselle rappeutumalle, hän kuitenkin katsoi, että masturbaatio ja erilainen seksuaalinen 'ylimääräisyys' saattavat olla syynä homoseksuaalisuudelle. Samalla hän toisaalta ennakoi 1900-luvun lähestymistapaa halukkuutena kuvata seksuaalisia variantteja avoimesti ja suoraan. Hän toi julkisuuteen sen, mikä siihen saakka oli ollut salattu ja pimeä inhimillisen kokemuksen nurkkaus. Hän rikkoi keskiluokan hiljaisuuden salaliiton 'poikkeavan' seksuaalisuuden suhteen. Hän julkisti sen seksuaalisen monimuotoisuuden, johon ihmiset ovat kykeneviä. Krafft-Ebingin tapausselosteet auttoivat homoseksuaalisuutta muodostumaan lääketieteelliseksi kokonaisuudeksi ja homoseksuaalia tulemaan tietyntyyppiseksi henkilöhahmoksi. Tällaisina patologisuuden, tuskan, ahdistuksen ja kummallisuuden kuvina homoseksuaaleista tuli lääketieteellinen stereotypia 1900-luvulla (Conrad ja Schneider 1994, 184.

Varhaisissa artikkeleissaan myös Krafft-Ebing myöntää saaneensa vaikutteita varhaisen tasavertaisuusaktivistin Ulrichsin teorioista, ja hän käyttää myös Ulrichsin termiä Urning termin 'homoseksuaali' lisäksi, mutta määrittelee 'käänteisen seksuaalitunteen' keskushermoston rappeutumaksi ja alkaa etsiä potilaistaan muita biologisen rappeutuman oireita. Krafft-Ebing määritteli ilmiön 'neuropsykopatologiaksi' ja synnynnäisenä ilmiönä rappeutumaksi, degeneraatioksi. (Krafft-Ebing 1877, 309).

Sukua jatkamaton seksi tuomitaan perversioksi

Pääteoksessaan Psychopathia Sexualis konservatiivinen ja katolinen Krafft-Ebing (1984/1886) liitti myös voimakkaan ideologisen tuomion seksuaaliseen 'poikkeavuuteen' luonnonvastaisena. Hän nimitti sekä itsetyydytystä että homoseksuaalisuutta 'perversioksi', joka johtuu 'syvällä olevan rappeutuman' aiheuttamasta 'anomaliasta' persoonallisuuden henkisessä rakenteessa. Vaikka Krafft-Ebing ei ollut ensimmäinen, joka käytti termiä 'perversio', hänen lukuisina painoksina ilmestynyt pääteoksensa vakiinnutti termin yleiseen käyttöön lääketieteeseen ja myöhemmin osaan psykoanalyysia. 'Perversion' käsite liittyy siis alunperin 'luonnonvastaisuuteen' ja 'degeneraatioon', eikä suinkaan ole 'neutraali' käsite, jollaisena myöhempi psykoanalyysi on sen pyrkinyt esittämään.

Psychopathia sexualis -teosta leimaa kauttaaltaan voimakas, lähes vanhatestamentillinen julistus, jossa seksuaalisuus kytketään essentialistisesti eli olemuksellisesti lisääntymiseen, suvunjatkumiseen, 'luontoon' ja ihmisrodun jatkumiseen. Krafft-Ebingin mukaan ihmisrodun jatkumista ei ole jätetty sattuman varaan, vaan lajin jatkumisen varmistamiseksi on olemassa luonnonvietti (Naturtrieb), jonka tarjoama mielihyvä varmistaa sen, että yksilöt siirtävät olemassaolonsa jatkuvuuden seuraaville sukupolville. Krafft-Ebing vetoaa luontoon (Natur) , jonka tarkoituksen hän väittää tuntevansa. Ihmisen toimintaa ohjaa luonnon määräämä suvunjatkamisvietti (Fortpflanzungstrieb). Tämä vietti on niin perustavanlaatuinen, että Krafft-Ebingin mukaan viime kädessä kaikki ihmiskunnan eettiset periaatteet sekä suuri osa estetiikasta ja uskonnosta perustuvat viime kädessä seksuaaliviettiin. (emt. 1-2).

Perversion käsite liittyy rodusta degeneroitumiseen

Krafft-Ebing kytkee heteroseksuaalisuuden jopa ihmisrodun perusominaisuuksiin. Krafft-Ebing ottaa homoseksuaalisuudesta käyttöön käsitteen 'sexuelle Entartung', joka viittaa ihmisrodusta tai -lajista (Art) degeneroitumiseen. (Krafft-Ebing 1984/1886, 276). Tätä samaa käsitettä Entartung käyttivät myöhemmin natsit tuomitessaan homoseksuaalit ja tiettyjen rotujen edustajat kuolemaan arjalaisesta rodusta degeneroituneina ihmisinä. (Ks. mm. Steakley 1988, 49). Seksuaaliset 'perversiot' ovat 'persoonallisuuden anomalioita'. Rodullisen degeneraation kaksi 'perversion' päämuotoa Krafft-Ebingillä olivat itsetyydytys ja homoseksuaalisuus, koska näissä suvunjatkamiselimiä käytetään vastoin luonnon määräämää tarkoitusta. (Ks. Krafft-Ebing 1984/1886, 276).

Heteroseksuaalisen hegemonian periaatteet on ehkä esittänyt tiivistetyimmässä muodossa Adolf Hitler puheessaan 10.10. 1936, jossa hän vaati homoseksuaalien tuhoamista sen takia, että he 'uhkaavat rodun jatkumista'. Todellisuuspohjaa Hitlerin käsityksellä ei ole, sillä suuri osa homoseksuaaleista pystyy heteroseksuaaliseen yhdyntään ja monet ovat biologisia vanhempia (ks. esim. Sievers ym. 1984; Bell and Weinberg 1978). Samoin kuin 1990-luvun eheytysliike Hitler katsoi homoseksuaalisuuden sallimisen uhkaavan rodun jatkumisen. Hitler otti psykiatri Krafft-Ebingin tavoin homoseksuaalisuudesta käyttöön termin 'rotua tuhoava degeneraatio' ( rassenvernichtende Entartungserscheinigung der Homosexualität. (ks. Tielman 1982, 187).

Krafft-Ebingin teoksella oli hyvin syvällinen vaikutus länsimaisen lääketieteen seksuaalisuuskäsitykseen. Psychopathia sexualis -teoksesta otettiin yhteensä 17 painosta vuoteen 1924 mennessä ja se käännettiin seitsemälle kielelle. (emt. 9). Krafft-Ebingin muotoilemat argumentit heteroseksuaalisuudesta luonnon määräämänä 'biologisena' normina esiintyvät lähes identtisinä jäljempänä tarkastelluissa tietyissä psykoanalyyttisissä koulukunnissa (Rado 1940, Bieber ym. 1962, Socarides 1995) sekä eheytysliikkeen teoreetikoilla (esim. Stenbäck 1993; van den Aardweg 1984). Tosin eheytysliikkeen teoreetikot kiistävät biologiset patologia teoriat, mutta heidän tieteenfilosofinen argumenttinsa sukua jatkamattomasta seksistä patologiana on kuin suoraan Krafft-Ebingin ja Vatikaanin dogmeista.

Taistelu onanismia vastaan degeneraation ennaltaehkäisyä

Homoseksuaalisuuden ennaltaehkäisyyn ja hoitoon Krafft-Ebing suosittelee ennen kaikkea taistelua onanismia vastaan (Krafft-Ebing 1984/1886, 336) sekä psyykkistä suggestiota, jossa autosuggestiivisin menetelmin pyritään taistelemaan masturbaatioon ja homoseksuaalisuuteen kohdistuvaa viehtymystä vastaan sekä lisäämään suggestiolla heteroseksuaalista potenssia. (emt., 337). Krafft-Ebing kuvaa minkälaista suggestiota perverssille potilaalle annettiin: "En voi, en saa enkä halua enää onanoida. Torjun rakkauden samaan sukupuoleen, enkä enää pidä miehiä kauniina. Haluan tulla terveeksi ja rakastaa kunnon naista (ein braves Weib)." (emt. 339).

Degeneraatioteorioilla selitettiin 1800-luvun lopulla yleensäkin suuri joukko sosiaalisia ongelmia, mm. köyhyys, mielisairaus, juoppous, rikollisuus ja seksuaaliset patologiat. Ajan henkeä kuvaa, että 1876 tunnettu kriminologi Cesare Lombroso esitti rikollisten muodostavan tietyn fyysisen tyypin, joka on 'kehityspysähtymä' varhaisemmalle kehityskaudelle. Lombroso ehdotti myös, että homoseksuaalit tulisi eristää nuoruudestaan lähtien etteivät he turmelisi nuorisoa. Lombrosolla oli pitkäaikainen vaikutus erilaisen sosiaalisen 'poikkeavuuden' biologisena selittäjänä. (Ks. Greenberg 1988, 418-419).

Krafft-Ebingin vaikutus elää

Katolisen vapaaherran ja lääkärin Krafft-Ebingin vaikutuksesta lääketieteeseen ja psykiatriaan tunkeutui — tieteelliseen terminologiaan puettuna — moraalinormi, jonka mukaan vain lisääntymiseen johtavat seksuaalitoiminnot ovat normaaleja. Kaikki muut, kuten itsetyydytys ja homoseksuaalisuus, ovat luonnonvastaisia eli perversioita, joiden syyksi hän oletti biologisia degeneraatioilmiöitä. Siten Krafft-Ebing toimi moraalifilosofisessa mielessä samoin kuin eheytysideologian psykoanalyyttiseen teoriaan tuonut Sandor Rado vuonna 1940 — palautti Mooseksen lain siemennesteen hukkaamiskiellon tieteellisiin teorioihin (ks. FinnQueerin artikkeli Eheytysliikkeen ideologisesta perustasta).

Psykoanalyyttisen eheytysliikkeen ja konservatiivisen seksologian sisältämä moraalinormi, joka kytkee suvun jatkamisen sallitun seksuaalikäyttäytymisen ehdoksi, ei ole vain teoreettinen, moraalifilosofinen asia. Kuten Mooseksen laista tiedetään, normia on käytetty rankaisemaan normista poikkeavia. Keisari Justinianus toi Eurooppaan kristinuskon muodostuessa Rooman valtakunnanuskonnoksi rangaistuksena kuolemantuomion Mooseksen lakiin vedoten. Ruotsi-Suomen kuningaskuntaan tuotiin kun Götan hovioikeus vuonna 1608 sääti koko valtakuntaan siemennesteen hukkaamisesta kuolemanrangaistuksen vedoten Mooseksen lain käskyyn, jonka mukaan sodomiitit "on surmattava" (ks. Liliequist 1995).

Olen väitöskirjassani tutkinut itsetyydytykseen ja homoseksuaalisuuteen kohdistuvien häiriöleimojen historiallista ja tieteenfilosofista perustaa. Ratkaisevana käännepisteenä psykoanalyyttisen teorian muuttumisessa Freudin suhteellisen varovaisesta jos kohta moniselitteisestä teoretisoinnista jyrkän kielteiseksi, lesbouden ja homouden patologiaksi leimaavaksi eheytysideologiaksi pidetään psykoanalyytikko Sandor Radoa (1940). Rado muotoilu seksuaalisen normaaliuden kriteeriksi "standardiyhdynnän" käsitteen jossa — Radon oman terminologian mukaan — toteutuu veto-työntö-malli, jossa miehen kalu toimii painepumppuna ruiskuttaen siemennesteen tyhjiöpumppuna toimivaan emättimeen. Rado teki kytkennän anatomiaan ja avioliittoinstituutioon, johon seksuaalinen normaalius on sisäänrakennettu ja joka toistaa normaaliuden mallin sukupolvesta toiseen. Radolle orgasmissa huipentuva seksuaalinen mielihyvä on vain luonnon massiivinen palkinto siittämisestä, koska orgasmi on myös siittämisen piste (ks. Stålström 1997, 114-120).

Kytkemällä seksuaalisen mielihyvän orgasmin kautta siittämiseen seksologian isä Krafft-Ebing ja eheytyspsykoanalyysin isä Rado tekevät kaksinkertaisen semanttisen silmäkääntötempun, Ensiksi he kytkevät seksuaalisuuden Mooseksen lain siemennesteen hukkaamiskieltoon. Toiseksi he määrittelevät normaaliuden heteroseksistisesti miehen anatomiasta lähtien. Naisten seksuaalinen nautinto ei nimittäin ole sidoksissa siemennesteen purkautumiseen.

Katolisen Krafft-Ebingin seksuaaliteoriaan sisäänrakentamalla moraalinormilla ei ole ainoastaan tieteenfilosofista kuriositeettiarvoa. Kuten Vanhan testamentin säädöksillä, sillä on myös kurinpidollista merkitystä nykymaailmassakin seksuaalisen normaaliuden ylläpitämisessä. Tästä saatiin havainto-opetus Tampereen käräjäoikeudessa 3,12. 1999 kun minut haastettiin oikeuteen siksi, että olin esittänyt kritiikkiä Krafft-Ebingin "perversio" –leiman käyttämisestä lesboja ja homoja kohtaan vielä sairausleiman poistumisen jälkeen.

Puolustuspuheessani Tampereen käräjäoikeudessa kävin läpi juuri perinteisten krafft-ebingiläisten leimojen "perversio" ja "kohdehäiriö" historian (puolustuspuheeni on julkaistu FinnQueerissa suomeksi ja englanniksi ja voit myös kuunnella sen alkukielisenä FinnQueerin audiopalvelun kautta)

Kuultuaan asiantuntijatodistajina suomalaista uuden psykiatriakirjan kirjoittajaa ja saatuaan asiantuntijalausunnot johtavilta uuden polven suomalaisilta ja yhdysvaltalaisilta tieteenfilosofian ja psykoanalyysin asiantuntijoilta, käräjäoikeus kumosi kaikki syytteet ja korvausvaatimukset.

Tämän oikeudenkäynnin historiallinen merkitys on siinä, että sen jälkeen Suomessa voi — ilman rangaistuksen uhkaa — nimittää asiantuntemattomaksi henkilöä, joka yhä nimittää homoseksuaalisuutta perversioksi ja kohdehäiriöksi.

Lähdeviitteet

Aardweg, Gerard, J.M. van den (1984b) Geaardheid of scheefgroei? Een psychologische kijk op homofilie. Serie: Stromen van levend

Bieber, Irving, Dain, Harvey J., Dince, Paul R., Drellich, Marvin G., Grand, Henry G., Gundlach, Ralph H., Kremer, Malvina W., Rifkin, Alfred H., Wilbur, Cornelia B., Bieber, Toby B. (1962) Homosexuality. A psychoanalytic study. New York NY: Basic Books.

Conrad, Peter, Schneider, Joseph W. (1992) Deviance and medicalization. London: The C.V. Mosby Company.

Freud, Sigmund (1905) Drei Abhandlungen zur Sexualtheorie. (Ges. Werke, Bd. V). Frankfurt am Main: S. Fischer Verlag GmbH.

Gay, Peter (1988) Freud. Suomentanut Mirja Rutanen. Helsinki: Otava.

Greenberg, David F. (1988) The construction of homosexuality. Chicago IL: The University of Chicago Press.

Krafft-Ebing, Richard von (1877) Über gewisse Anomalien des Geschlechtstriebs und die klinisch-forensische Verwertung derselben als eines wahrscheinliche functionellen Degenerationszeichens des centralen Nerven-Systems. Archiv für Psychiatrie and Nervenkrankheiten, 7, 291.

Krafft-Ebing, Richard von (1984/1886) Psychopathia sexualis. (Toimitettu ja kommentoitu näköispainos, joka perustuu alunperin vuoden 1886 laitoksen 15. uusintapainokseen vuodelta 1912). München: Matthes & Seitz Verlag.

Liliequist, Jonas (1995) Staten och „sodomiten" – tystnaden kring homosexuella handlingar i 1600- och 1700-talets Sverige. Lambda Nordica I (1-2), 9-31.

Moreau, P. (1887) Des aberrations du sens génétique. Paris: Asselin & Houzeau.

Morel, Bénédict-Augustin (1857) Traité des dégénerescences physiques, intellectuelles et morales de l'espèce humaine et des causes qui produisent ses variétés maladives. Paris: Baillière.

Rado, Sandor (1940) A critical examination of the concept of bisexuality. Psychosomatic Medicine, 2, 459-467.

Sievers, Kai ja Stålström, Olli (toim.)(1984) Rakkauden monet kasvot. Espoo: Weilin + Göös

Stenbäck, Asser (1993) Mitä homoseksuaalisuus on? Hämeenlinna: SLEY kirjat

Stålström, Olli (1997) Homoseksuaalisuuden sairausleiman loppu. Helsinki: Gaudeamus.

Tielman, Rob (1982) Homoseksualiteit in Nederland. Studie van een emancipatiebeweging. Amsterdam: Boom Meppel.

Westphal, K. von (1870) Die conträre Sexualempfindung. Archiv für Psychiatrie & Nervenkrankheiten, 2, 73-108.