FINNQUEER 3.6.2003

Parisuhdelaki - haaste mielenmuutokseen kirkossa Martti Lindqvist

Martti Lindqvistin kirkkopäivillä 24.5.2003 pitämä keskustelunavaus parisuhdelakia koskevassa paneelikeskustelussa.

Tällä hetkellä on ehkä jonkinlainen suvanto- tai odotteluvaihe kirkon suhteessa parisuhdelain tuomaan uuteen tilanteeseen. Meidän Yhteys-liikkeen ajatuksia ja tavoitteita kannattavien ihmisten näkökulmasta merkittävä osavoitto on saavutettu. Realistista on kuitenkin ajatella, että konfliktia ei ole vielä lopullisesti ratkaistu, vaan taistelu jatkuu.

Juhani Viherlahti, FinnQueerin Mikko Tuomela ja Martti Lindqvist kirkkopäivillä 24.5.

Tärkeää mielestäni on, että emme kävisi tätä tärkeää taistelua perinteisen "sodan logiikan" mukaan. Tarkoituksena ei ole voittaa siinä mielessä, että muut joutuisivat nöyryytetyksi ja häpeään. Ei ole mitään mieltä pyrkiä vain kääntämään tähän asti vallinnutta hyvä-paha –asetelmaan nurinpäin. Viholliskuvia tässä maailmassa on muutenkin liikaa.

Silti se ei myöskään tarkoita loputonta liberalismia tai relativismia. Kysymys ei ole vain "suvaitsemisesta", vaikka se onkin tärkeää ja ihmisoikeuksia on puolustettava tinkimättömästi.

Olen varma siitä, että nyt on kyseessä paljon isompi asia, joka koskee uutta kulttuurimurrosta yhteiskunnassa ja kirkossa. Tulevina vuosina törmäämme yhteiskunnassa ja kirkossa yhä useammin siihen tilanteeseen, ettei yhteisöä ja yhteyttä ole rakennettavissa yhden ideologian ylivallalle, yhden sanellun totuuden varaan. Meidän on monessa suhteessa löydettävä sellaista yhteistyöprosessia, missä on kulttuurisesti pluralistinen pohja ja missä jokaisella on mahdollisuus autenttisesti edustaa oma tarinaansa, taustaansa ja identiteettiä ilman että sitä selitettäisiin joksikin muuksi. Ei ole vain yhtä tapaa olla, kokea ja ilmentää kristillistä uskoa.

Haemme siis tässäkin keskustelussa uudenlaista prosessia ja uutta lähestymistapaa etiikan kysymyksiin. Tarvitsemme myös sellaista yhteisöllisen sovituksen prosessia, missä voidaan avoimesti katsoa niitä tosiasioita, jotka liittyvät historiaan ja nykyhetkeen peittämättä niitä tai selittämättä niitä pois.

Kirkossa on ehdottomasti loputtava sellainen häpeään sitominen, mikä on ollut leimallista sen pastoraalisessa käytännössä. On ollut tavallista, että kun ihminen on tullut kertomaan ahdistuksestaan ja häpeästään, jota hän on kokenut esimerkiksi homoseksuaalisuuden vuoksi, niin hänelle "on annettu anteeksi" tuo häpeälliseksi koettu asia. Se johtaa häpeän vahvistumiseen, koska ihminen kokee "olleensa oikeassa" asian häpeällisyydestä. Tällainen asennoituminen - vaikka se joskus lähtee myös jonkinlaisesta naivista viattomuudesta - on identiteettimurha. Se on ehdottomasti kitkettävä pois.

Vaikka monet asiat ovat kesken, niin mielestäni tilanne on ratkaisevasti parantunut sekä yhteiskunnassa ylipäätään että kirkossa. Olen varma siitä, että päävirta kulkee eteenpäin kohti hyväksymistä, yhteistyötä ja keskinäistä arvonantoa.

Mitään paluuta vanhaan ja kiduttavaan vaikenemiseen ei ole.

Kirkkopäivillä 24.5.2003 pidetty alustus. Kirjoittaja on teologin tohtori, dosentti ja Valtakunnallisen terveydenhuollon eettisen neuvottelukunnan (Etene) puheenjohtaja.