FINNQUEER 5.10.2004

Turun piispa Ilkka Kantola puolustaa voimakkaasti homoja ja lesboja Olli Stålström

Turun piispa Ilkka Kantola otti viikkomessussaan 5.10. voimakkaasti kantaa homojen ja lesbojen ihmisarvon puolesta. Piispa Kantola oli toiminut kirkolliskokouksen perustevaliokunnan puheenjohtajana sen pohtiessa samaa sukupuolta oleviin parisuhteisiin suhtautumista. Paljon huomiotta herättäneessä saarnassaan piispa Kantola totesi, että meillä on lupa keskittää voimamme lähimmäisen hyvästä huolehtimiseen silläkin uhalla, että saatamme astua Isän Jumalan varpaille.

Piispa Ilkka Kantola

Piispa Kantolan puhe kokonaisuudessaan on seuraava (korostus FinnQueerin toimituksen):

Jumala ei odota että rakastamme häntä ohi lähimmäisemme
(Luuk. 14: 1-6)

"Tähän he eivät kyenneet vastaamaan."

Ketkä eivät kyenneet vastaamaan? Lainopettajat ja fariseukset eivät kyenneet vastaamaan.

Mihin he eivät kyenneet vastaamaan? He eivät kyenneet vastaamaan kysymykseen, johon omatunto ja uskonnon opettama etiikka antoivat erilaisen vastauksen. Uskonto määräsi pitämään sapatin pyhitettynä. Omatunto sanoi, että kaivoon pudonneen härän nostamiseen olisi välittömästi ryhdyttävä lepopäivästä ja Mooseksen laista huolimatta.

Moraalisessa ristiriitatilanteessa, omantunnon ja uskonnon välisessä sisäisessä konfliktissa, fariseukset ja lainopettajat eivät kyenneet vastaamaan. Tulee väkisin mieleen edellisen kirkolliskokouksen kaksi valiokuntaa, kun käsiteltävänä oli niin sanottuun parisuhdelakiin liittyvä asia ja sitä koskevat kaksi kirkolliskokousaloitetta.

Fariseukset ja lainopettajat. Kuin kirkolliskokouksen perustevaliokunta ja lakivaliokunta. Kirkon opin ja tunnustuksen valiokunta sekä oikeuden ja kirkollislainsäädännön valiokunta. Juuri nämä valiokunnat saivat käsiteltäväkseen tuon asian. Lakivaliokunta lausunnon antamista varten. Perustevaliokunta mietinnön ja päätösehdotuksen laatimista varten.

Jouduin tuossa kohdassa toimimaan perustevaliokunnan puheenjohtajana. Siksi tiedän, miltä fariseuksista tuntui. Nimittäin se, kun he eivät kyenneet vastaamaan. Eivät kyenneet vastaamaan kysymykseen, johon omatunto ja uskonnon opettama etiikka näyttivät antavan erilaisen vastauksen.

Valiokuntien työhön kohdistui suuria odotuksia. Monet odottivat hartaasti, että kirkolliskokous painokkaasti tuo julki perinteisen kirkon kannan uudessakin tilanteessa ja tekee siitä käytännön johtopäätökset. Toivottiin että perinteinen kristillisen uskon moraali pitää pintansa valtiovallan toimenpiteistä huolimatta. Pidettiin tärkeänä, että moraali edelleenkin ankkuroitaisiin Raamattuun, kristinuskon omaan Pyhään kirjaan ja traditioon.

Toiset, joita myös oli suuri joukko- kirkolliskokouksessa ja yhteiskunnassa - , panivat toivonsa siihen, että kirkolliskokous ratkaisee asian inhimillisen järjen ja omantunnon perusteella. Nämä kirkon jäsenet ja kansalaiset katsoivat, että tässä asiassa kirkon on syytä ottaa kriittistä etäisyyttä muutamiin raamatunkohtiin ja kirkon perinteiseen seksuaaliopetukseen. Samaa sukupuolta olevien välisen rakkauden moraalia tulisi näiden ihmisten mielestä arvioida oman aikamme tiedon ja yhteiskunnassa yleisesti tunnustettujen yksilöoikeuksin pohjalta.

Perustevaliokunnan työ oli äärimmäisen vaikeata ja raskasta. Kaikki tunsimme itsemme jollain tavalla kipeiksi työskentelyn loppuvaiheessa. Halusimme yhtäältä olla uskollisia uskonnollemme. Tuntui vahvasti siltä, että olimme tekemisissä pyhien arvojen kanssa. Toisaalta halusimme olla uskollisia järjelle ja omalletunnollemme, joka vaati meitä rakastamaan lähimmäistämme niin kuin itseämme ja kohtelemaan toisia ihmisiä niin kuin toivoisimme itseämme kohdeltavan samanlaisessa tilanteessa.

Itse asiassa huomaan, että tunnen suurta sympatiaa Luukkaan evankeliumissa mainittuja fariseuksia ja lainoppineita kohtaan, joista kerrotaan, että he eivät kyenneet vastaamaan. Hekin olivat kipeän tilanteen edessä. Pyhien arvojen äärellä yhtäältä. Kirkkaan omantunnon vaatimuksen havahduttamia toisaalta.

Kirkolliskokouksen perustevaliokunnan työ valmistui noin vuosi sitten. Valiokunta ei saanut aikaan yksimielistä mietintöä. Valiokunnan enemmistö päätyi sille kannalle, että tehdyt aloitteet jätetään raukeamaan. Kirkko ei ryhtynyt valmistelemaan lakia, jolla estettäisiin hengellinen työ niiltä, jotka elävät rekisteröidyssä parisuhteessa. Kirkko ei myöskään ryhtynyt valmistelemaan toimitustenkirjaan kaavaa näiden parisuhteiden siunaamiseksi.

Asian yleisen kiinnostavuuden takia valiokunta päätti mietinnön valmistuttua järjestää tiedotustilaisuuden. Tilaisuutta valmisteltiin huolellisesti. Mieleeni on jäänyt erityisesti nyt jo edesmenneen tiedotuspäällikkö Mikko Oinosen vahva asiantuntemus ja lämmin, humaani lähestymistapa tähänkin vaikeaan asiaan. Tiedotustilaisuudessa oli edustettuna valtakunnan päämedia ja koko joukko vähäisempiä toimittajia. Valiokunnan mietintö sai laajaa julkisuutta.

Uutisoinnissa kokonaisvaikutelmaksi perustevaliokunnan työstä tuli sama kuin lukemani evankeliumin kuvaamassa tilanteessa. "Tähän asiaan he eivät kyenneet vastaamaan mitään." Joidenkin mielestä mietintö oli farssi tai floppi. Tällaisia arvioita mietinnöstä kuultiin myös marraskuussa Turussa, kun sitä käsiteltiin kirkolliskokouksessa. Ilmassa oli jonkinmoinen määrä turhautuneisuutta ja pettymystä.

Oli myös niitä, sekä laajan yleisön joukossa, että kirkolliskokouksessa, jotka ymmärsivät, että asia on vaikea. Joidenkin mielestä oli hyvä, että asiassa ei nyt lyöty lukkoon tiukkoja ja lopullisia kantoja. Parisuhdelaki on yhteiskunnassa uusi asia ja saattaa olla viisasta, että kirkossa käytetään aikaa uuden tilanteen tutkimiseen ennen kuin säädetään uusia määräyksiä tai omaksutaan uusia käytäntöjä. Kuten julkisuuteen on kerrottu, asian tutkiminen on parhaillaan piispainkokouksen vastuulla. Tässä vaiheessa kootaan ja analysoidaan kotimainen keskustelu ja siinä käytetyt teologiset, raamatulliset ja juridiset argumentit. Lisäksi analysoidaan asiaa koskeva kansainvälinen ja ekumeeninen keskustelu.

Miten te itse teette? kysyi Jeesus lainoppineilta ja fariseuksilta. Mitä te itse teette silloin, kun uskonnon omasta perinteestä nouseva moraalinen näkemys joutuu ristiriitaan tämän hetken akuutissa tilanteessa syntyvän omantunnon vaatimuksen kanssa? Kumpi saa etusijan, uskonnollisen perinteen moraalinormi vai tässä hetkessä äänensä ilmaiseva eettinen harkinta ja omatunto? Kymmenen käskyn noudattaminen silloinkin, kun härkä sen seurauksena kuolee ja juomavesi saastuu? Vai härän ja juomaveden pelastaminen silläkin uhalla, että se saattaa näyttää välinpitämättömyydeltä Pyhän Jumalan tahtoa kohtaan?

Tähän he eivät kyenneet vastaamaan.

Vähän aikaisemmin Jeesus oli kysynyt lainoppineilta ja fariseuksilta: "Onko sapattina lupa parantaa vai ei?” Luukas kertoo, että nämä eivät sanoneet Jeesuksen kysymykseen yhtään mitään. Tämän päivän viestintäkulttuurissa tuollainen vaikeneminen ilmaistaan sanomalla: ”En kommentoi."

Vastakkain ovat vesipöhöinen mies ja Jumalan tahdon loukkaamattomuus. Kumpi on tärkeämpää, parantaa vesipöhöinen mies vai varmistaa se, ettei Jumalan tahto vain tule loukatuksi? Kumpi on tärkeämpää, nostaa härkä kaivosta ja näin auttaa härän omistajaa ja kaivosta juomavetensä noutavia ihmisiä vai varmistaa se, ettei Jumalan tahto vain tule loukatuksi? Kumpi on tärkeämpää, tukea kristittyjä, jotka haluavat sitoutua samaa sukupuolta olevaan kumppaniinsa, vai varmistaa se, ettei Jumalan tahto vain tule loukatuksi?

Tähän he eivät kyenneet vastaamaan. En kommentoi, he sanoivat toisilleen ja suurelle yleisölle.

Kirkolliskokous on päättänyt sijoittaa lukemani Luukkaan evankeliumin katkelman sunnuntaihin, jonka otsikkona on Kristityn vapaus. Johtopäätös tästä yhdistelmästä on lähes uhkarohkea ja miltei vastuuttoman vapauttava:

Omatunto on tärkeämpi kuin uskonto. Lähimmäinen on tärkeämpi kuin Jumala.

Vapaus Jeesuksessa Kristuksessa tarkoittaa, että jumalasuhde ei enää ole moraalinen asia. Koska jumalasuhde ei ole moraalinen asia, meillä on lupa asettaa lähimmäisen hyvä Jumalan edelle. Meillä on lupa keskittää voimamme lähimmäisen hyvästä huolehtimiseen silläkin uhalla, että saatamme astua Isän Jumalan varpaille. Meidän ei niinkään tule murehtia sitä, loukkaammeko Jumalan tahtoa kuunnellessamme omantuntomme ääntä kuin murehtia sitä kuljemmeko lähimmäisen hädän ohitse pitäytyessämme orjallisesti yksittäisten raamatunkohtien ja uskomme perinteestä nousevien moraalisääntöjen noudattamiseen.

Jumala ei odota että rakastamme häntä ohi lähimmäisemme. Tätä on kristityn vapaus Jeesuksessa Kristuksessa meidän Herrassamme.