FINNQUEER 1.1.2001

Kuuluisa naistutkimusprofessori kritisoi biologisia ja geneettisiä teorioita

New York Times/FinnQueer

Professori Anne Fausto-Sterling, joka opettaa biologiaa ja naistutkimusta johtavassa Brown Universityssä, on julkaissut uuden kirjansa "Sexing the Body". Uutisen mukaan Fausto-Sterling on tunnetusti kiistänyt ajatukset että miesten ja naisten väliset roolierot johtuisivat biologisista tai kehitysopillisista tekijöistä. Fausto-Sterlingin mukaan tämä on kiistanalainen kysymys tämän päivän yhdysvaltalaisessa yliopistomaailmassa. Silti hän biologina kiistää yksinkertaistavat väitteet että biologia ja geenit yksiselitteisesti määräisivät sosiaaliset sukupuoliroolit ja seksuaalisen suuntautumisen. Fausto-Sterlingin mukaan selitystä on järkevintä etsiä niin ympäristötekijöistä kuin biologiastakin.

Anne Fausto-Sterling näkee yhteiskunnallisen selityksen sille miksi seksuaalisen suuntautumisen selittäminen geeneillä on yleistä Yhdysvalloissa tänään. Kielteisessä sosiaalisessa ilmapiirissä usko biologisiin selityksiin antaa näennäisen suojan kritiikkiä vastaan: "Se ei ole minun syyni", "Teidän on rakastettava minua seksuaalisuudestani huolimatta".

Fausto-Sterling myöntää että biologista argumenttia on käytetty menestyksellä jopa oikeustapauksissa mutta katsoo että biologiaan vetoaminen tässä asiassa on huonoa tiedettä ja huonoa politiikkaa. Hänen mielestään seksuaalinen suuntautuminen meidän kulttuurissamme tulisi nähdä ensisijaisesti eettisenä kysymyksenä.

Biologina hän huomauttaa että genetiikkaa tunnetaan vielä huonosti. Parhaiten kontrolloidut vertailututkimukset näyttävät osoittavan että ehkä puolet seksuaaliseen suuntautumiseen liittyvistä tekijöistä voitaisiin selittää geneettisesti. Silti toinen puoli jää selittämättä. Vaikka kaikki ovat tänään innostuneet geeniselityksistä, tunnemme hyvin huonosti ympäristön vaikutukset.

Anne Fausto-Sterling toteaa että geneettiset selitykset ovat yleisempiä yhdysvaltalaisen homomiesten kuin lesbojen keskuudessa. Hän näkee selityksenä sen että homomiehet ovat vaikeassa psykologisessa tilanteessa koska heidän nähdään usein edustavan kulttuurissamme vihattua piirrettä – naisellisuutta. Siksi heillä on suuri houkutus etsiä puolustusta biologiasta. Naisten kokemus on usein aivan toinen. Monet lesbot ovat olleet naimisissa miehen kanssa ja heillä on paljon heteroseksuaalisia kokemuksia. Siksi lesbojen on monesti helpompi selittää seksuaalisuutensa valintana.

Anne Fausto-Sterling kertoo avoimesti omasta elämästään. Hän oli naimisissa miehen kanssa ennen perehtymistään gender-teorioihin ja feminismiin. Hän tunsi perinteisten sukupuoliroolien kuristavan itseään. Osallistuminen naisliikkeeseen sai Annen kokemaan feminiinisyyden uudella tavalla. Se teki mahdolliseksi suhteen solmimisen samaa sukupuolta olevaan ihmiseen. Anne on tänään kiinteässä parisuhteessa näytelmäkirjailija Paula Vogelin kanssa.

New York Timesin toimittaja kysyy poleemisesti eikö Fausto-Sterlingin elämä osoita että antifeministit ovat oikeassa: naisten vapautusliike on ensi askel kohti lesboutta.

Fausto-Sterling naurahtaa ja toteaa heidän tavallaan olevan oikeassa. "Kutsun itseäni tänään lesboksi koska se kuvaa elämääni tällä hetkellä ja mielestäni on oikein että myönnän sen. Tällä hetkellä elän onnellisessa parisuhteessa enkä usko ikinä muuttuvani tästä. Silti en pidä mahdottomana myöskään miehen rakastamista."

Lähetä palautetta tästä artikkelista

Keskustelua

FinnQueerin toimitukselle on lähetetty seuraava lukijakirje:

KIRJEITÄ TOIMITUKSELLE: Anne Fausto-Sterlingin haastattelussa New York Timesissa on kyse ainakin yhtä paljon yhteiskunnallisten tekijöiden vaikutuksesta mies- ja naisrooleihin kuin siitä mitkä tekijät mahdollisesti aiheuttavat homoseksuaalisuuden.

Tuskin kellään on syytä kiistää sitä etteivätkö yhteiskunnalliset tekijät paljolti muokkaisi sitä mitä ajattelemme sukupuolirooleista. Fausto-Sterlingin hellimiä ajatuksia on että erilaisuus saman sukupuolen sisällä on suurempaa kuin sukupuolten välillä keskimäärin mihin on enimmäkseen helppo yhtyä.

Eriarvoiseen kohteluun sukupuolten väliset erot eivät oikeuta, olipa niiden aiheuttaja geneettinen tai ei-geneettinen mutta ei ole pahitteeksi olla tietoinen taustalla olevista mekanismeista, geneettisistä ja ei-geneettisistä. Homoseksuaalisuuden geneettinen selitys ei innostanut minuakaan niin kauan kuin ei ollut saatavilla tietoa siitä mikä on se mekanismi jolla homoseksuaalisuuden perinnölliset tekijät siirtyvät sukupolvesta toiseen. Toisaalta perinnöllisyyden osuutta ei oikein voinut sulkea poiskaan koska ilmiö on jatkunut vuosituhansia huolimatta eriasteisesta yhteiskunnallisesta vastustuksesta.

En tiedä kuinka kauan sukupuolten välisen antagonismin mahdollisuus ylipäätään on tiedostettu mutta itse luin asiasta vasta hiljattain Matt Ridleyn kirjasta Perimä - ihmisen historia 23 kappaleessa. Sen jälkeen geneettinen selitys on tuntunut varsin luontevalta: homoseksuaalisuus (korostettakoon että toistaiseksi puhutaan vain miehen homoseksuaalisuudesta) periytyy äidin puolelta ja niillä geeneillä jotka sen aiheuttavat on naiselle niin suurta etua että se menee suvunjatkamisen (heteroseksuaalisuuden) edelle. Antagonismi tarkoittaa siis tässä tapauksessa sitä että että äidin geenit asettavat naisen edut miehen (ja lajin) etujen edelle. Geneettisen selityksen ongelmat (jos niitä haluaa siksi nimittää) ovat siinä että perinnöllisyydellä voidaan selittää vain noin puolet homoseksuaalisuudesta ja että alkuperäistä tutkimustulosta vuodelta 1993 ei ole pystytty toistamaan, yrityksistä huolimatta.

Ridleyn mielestä tutkimuksen metodeissa sinänsä ei ollut vikaa eli tutkimus oli luotettava ja sen tulokset pätevät siinä kohderyhmässä jota tutkittiin, riippumatta siitä että tutkijoilla oli asiassa niin sanotusti oma lehmä ojassa.

Todellinen ongelma saattaa olla siinä että geenitutkimus huolimatta valtavista harppauksistaan on vielä kaukana siitä mihin kaikkeen sillä saattaa olla sanansa sanottavanaan. Sivumennen sanoen miehen homoseksuaalisuudessa on eräs toinen piirre joka vielä saattaa johtaa tutkimuksen sen puuttuvan viidenkymmenen prosentin jäljille, nimittäin se että homoseksuaalisuuden todennäköisyys nousee selvästi jokaisella poikalapsen synnytyskerralla, että jokin tekijä äidin fysiologiassa saa aikaan tämän. Minusta tämäkin vahvistaa antagonismiteoriaa vaikka teoria onkin vielä erittäin kiistanalainen. Minun on vaikeaa ymmärtää miksi homoseksuaalisuuden geneettinen selitys olisi huonoa tiedettä ja huonoa politiikkaa; miksi todennäköisesti oikeilla jäljillä oleva selitys olisi haitaksi yhteiskunnallisesti?

Miten sanelemalla ihmisille oikeaa etiikkaa (moralisoimalla) päästäisiin paremmin eteenpäin. Mitä haittaa voisi olla siitä että ainakin inhimillisessä mittakaavassa tarkastellen pysyvästi luontoon kuuluvalla ilmiöllä olisi myös tieteellisesti uskottava selitys?

Henkilökohtaisemmalla tasolla minusta on parempi pyrkiä oman minuutensa lähteille kuin etsiä selityksiä ympäröivästä yhteiskunnasta. Elämä on liian lyhyt ja yhteiskunnan muutokset liian hitaita jotta kannattaisi jäädä odottamaan ympäristön hyväksymistä itselleen. Mikä ei tarkoita sitä että yhteiskunnallisen hyväksyttävyyden eteen ei kannattaisi tehdä työtä. En osaa sanoa onko naisen seksuaalisuus niin häilyvää kuin Fausto-Sterling antaa ymmärtää koska en ole nainen. Jos minulla olisi paljon heteroseksuaalisia kokemuksia, kutsuisin itseäni biseksuaaliseksi, jos minulla olisi ollut paljon hetoroseksuaalisia kokemuksia, sanoisin että seksuaalisuuteni muotoutuminen vei oman aikansa.

Ilman sitäkin tiedän hakeneeni omaa seksuaalisuuttani riittävän pitkään ymmärtääkseni että se on luonteeltaan, jos ei perinnöllistä niin ainakin muuttumatonta; on aina ollutkin. Fausto-Sterling esittää, että homoseksuaaliset miehet hyväksyvät geeniteorian mielellään saadakseen itselleen yhteiskunnallisen tai emotionaalisen hyväksyttävyyden mutta ainakin minä haluaisin saada vastauksen kysymykseen miten homoseksuaalisuus liittyy koko elämän moninaisuuteen, eikä vain yhteiskuntaan, ymmärtääkseni oman asemani siinä paremmin.

Kenties miehen homoseksuaalisuus vain on enemmän perinnöllisistä tekijöistä riippuvaista kuin naisen. Ainakin tässä asiassa tuntuu olevan tarvetta niin mies- kuin naistutkimukseenkin. Miten mahtaa olla sen väitteen laita että maskuliinisuus naisessa olisi hyväksytympää kuin naisellisuus miehessä? Jos Fausto-Sterling haluaa sanoa että se osa homoseksuaalisuutta jota ei vielä ymmärretä olisi luonteeltaan yhteiskunnallisista syistä aiheutuvaa, se on minusta sama asia kuin jos väittäisi että ihminen nukkuu yöllä yhteiskunnallisista syistä; koska kukaan muukaan ei ole valveilla.

Haluamatta vähätellä yhteiskunnallisia riippuvuuksia minusta ei ole mitenkään merkillistä että geenitutkimus kiinnostaa ihmisiä.

Onhan se kiehtovaa että kemiallinen yhdiste jolla tuskin on yhteiskunnallista tietoisuutta tai älykkyyttä perinteisessä merkityksessä huolehtii elävän materian rakentamisesta ja ylläpidosta ja näyttää tekevän niin puhtaasti "itsekkäistä" syistä, monistaakseen lähinnä itseään.

Jos sukupuolten geenit pitävät yllä keskinäistä tasapainoaan käymällä yhtämittaista, vaikkakin pienimuotoista, sotaa keskenään, ei ehkä ole niin kovin kummallista että organismien sukupuoletkin ovat ajoittain tukkanuottasilla keskenään. Miten kaikkeen tähän sovelletaan etiikkaa tai moraalia? Minusta on tavallaan turhaa edes kiistellä siitä onko ihminen enemmän yhteiskunnallisten kuin perinnöllisten tekijöiden muokkaama (nature vs. nurture), nämä selitysmallit vain ovat biologisten selitysten eri tasoilla eivätkä niinmuodoin välttämättä vertailukelpoisia.

Geneettiset selitykset eivät poista yhteiskunnallisten selitysten tarvetta ja päinvastoin.

Ei kvanttifysiikallakaan ole paljon yhteistä sen kanssa että on hauskaa istua terdellä kuumana kesäiltana, katsella ohikulkevia ihmisiä ja vetää börstaa; paitsi ehkä siinä suhteessa että saattaa olla hauskaa keskustella kvanttifysiikasta samalla kun istuu terdellä ja vetää börstaa.

Visa Hietalahti

FinnQueerin toimitus pyytää lukijoiden kommentteja geenikeskusteluun .