FINNQUEER 25.11.1998

SETA:n alkiosta 30 vuotta 25.11.1998 Olli Stålström

Tämä artikkeli on alunperin julkaistu SETA:n sähköpostilistalla Vanhan ylioppilastalon valtauksen 30-vuotispäivänä 25.11.1998.

Tänään 25.11. tulee tasan 30 vuotta radikaalin vuoden 1968 opiskelijakapinan huipentumasta, Vanhan valtauksesta. Opiskelijat valtasivat Vanhan ylioppilastalon tunkeutumalla sen sisään 25.11. 1968 klo 17.13. Valtauksen tarkoitus oli estää suunnitellut HYY:n vuosijuhlat, jotka valtaajien mielestä edustivat vanhanaikaisuutta, autoritaarisuutta ja 1950-luvun arvoja. Valtaus sujui rauhallisesti ja poliisi käsitteli valtaajia ystävällisesti, toisin kuin Länsi-Saksassa ja Ranskassa, jossa poliisin harjoittama väkivalta johti terrorismiin. Itse presidentti Kekkonen lähetti ystävällisen tervehdyksen Vanhan valtaajille. Kansainvälinen opiskelijakapina oli alkanut Pariisista toukokuussa 1968, jossa mellakoivat uudistuksia vaativat opiskelijat ottivat rajusti yhteen poliisin kanssa. Tämän vuosisadan hullua vuotta leimasi myös se, että Tshekkoslovakiassa yritettiin ns. ihmiskasvoista sosialismia eli antaa ihmisille sananvapaus ja kansalaisoikeudet sosialismissa. Neuvostoliiton panssarit tukahduttivat tämän 'Prahan kevään' verisesti tunkeutumalla maahan elokuussa 1968.

Opiskelijat valtasivat Vanhan 25.11.1968

Radikaalissa vanhan järjestelmän kumoamiseen tähtäävässä ilmapiirissä syntyi myös liikkeitä erilaisten syrjittyjen kansanryhmien oikeuksien puolustamiseksi. Suomessa tällainen kontrollipoliittinen järjestö oli vuonna 1968 perustettu Marraskuun liike, joka lähti ajamaan mm. vankien, työttömien, psyykkisesti sairaiden ja seksuaalisiin vähemmistöihin kuuluvien ihmisoikeuksia. Marraskuun liikkeen taustahahmoja olivat silloin nuoret radikaalit lääkärit Ilkka Taipale ja Claes Anderson, sittemmin sosiologiksi lukenut Klaus Mäkelä ja Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen johtaja Kauko Aromaa.

Claes Andersonin johtaman Marraskuun liikkeen vuosikokous Helsingissä pidettiin vähän Vanhan valtauksen jälkeen, 29.11. 1968 oli todennäköisesti ensimmäinen tilaisuus Suomen historiassa, jolloin seksuaalivähemmistöjen jäsenet itse alkoivat julkisesti puhua omassa asiassaan ja vaatia tasavertaisuutta. Claes Andersson kritisoi mm. homojen ja lesbojen leimaamista 'psyykkisesti häiriintyneiksi' sairausluokituksessa.

Opiskelijat valtasivat Vanhan ylioppilastalon tunkeutumalla sen sisään 25.11.1968 klo 17.13.

Yksi varhaisia taistelijoita oli Holger von Glan, joka puhui homojen oikeuksien puolesta Marraskuun liikkeen vuosikokouksessa 1968. Von Glan kertoi miten hän oli joutunut sensaatiolehdistön räikeän syrjinnän kohteeksi. Ilta-Sanomien toimittaja oli saanut selville hänen seksuaalisen suuntautumisensa, soluttautui tämän asuntoon ja repäisi keskiaukeaman laajuisen sensaatiojutun 'homopesästä' vuonna 1965. Vaikka von Glanin nimi ei vuotanut lehdistön sivuille, hänet tunnistettiin laajasti Ilta-Sanomien jutusta. Puheessaan vuosikokouksessa 1968 von Glan kertoi esimerkiksi, että Helsingin poliisi ei ollut myöntänyt hänelle ajokorttia, koska tämä oli 'runkkari'. Von Glan vetosi asiassa oikeusministeri Aarre Simoseen, jonka toimenpiteiden ansiosta ajokortti järjestyi.

Marraskuun liikkeen vuosikokouksessa 29.11.1968 puhui myös Heikki Sarmaja, joka edusti Marraskuun liikkeen sisällä syntynyttä työryhmä 13:a, jonka tarkoitus oli toimia homoseksuaalien kansalaisoikeuksien puolesta. Ajan henkeä kuvaa se, että Sarmaja vetosi Marraskuun liikkeeseen sanoen, että homoseksuaalit eivät itse uskalla ryhtyä julkiseen toimintaa. Näinä aikoina Ilkka Taipaleen toimittamassa kirjassa Sukupuoleton Suomi, asianajaja Herbert Gumpler kirjoittikin, että melkein puolet hänen tietämistään homoista oli joutunut kiristyksen uhreiksi, koska homous oli rikoslaissa kielletty (vuoteen 1971 saakka).

Vuonna 1968 ilmestyi myös tasavertaisuustyön yhden uranuurtajan Veli-Pekka Hämäläisen lehti Ihminen ja yhteiskunta (Homo et societas). Vaikka sitä mainostettiin vain pienellä rivi-ilmoituksella Helsingin Sanomissa, lehteä myytiin satoja kappaleita. Kaksi kertaa ilmestyneessä lehdessään Veli-Pekka Hämäläinen esitti ensimmäisen suomalaisen ohjelmallisen vaatimuksen täydellisestä yhteiskunnallisesta tasa-arvosta homoseksuaaleille. Artikkelissaan Homoseksuaalin tiet Hämäläinen maalaa utopioita itsensä hyväksyvistä ja avoimesti elävistä homoista ja lesboista, jotka elävät tasapainoisissa ihmissuhteissa vastapainona aikakauden elämäntavalle, jossa ainoana vaihtoehtona olivat kellarikapakka Vanhan Kellari, julkiset käymälät ja vaarallinen Mäntymäki.

Heikki Sarmaja ja Jorma Elovaara esittivät kesäkuussa 1968 Marraskuun työryhmän 13:n nimissä julkisen toimintaehdotuksen, johon sisältyi mm. jäsenhankinta, tiedotustoiminta, tutkimustoiminta, informaation keruu, kansainvälinen yhteistyö ja painostustoiminta. Radikaaliin 60-luvun lopun henkeen toimintasuunnitelma päättyy julistukseen "radikaaleja keinoja ei tarvitse kaihtaa".

Marraskuun liikkeen sisällä toimineet homoseksuaalit perustivat 10.2. 1969 oman rekisteröidyn yhdistyksen nimeltä Psyke ajamaan seksuaalisten vähemmistöjen oikeuksia. Psyken alkuaikojen ohjelma ja toiminta olivat varsin radikaaleja ja se vaati täydellistä yhteiskunnallista ja sosiaalista tasavertaisuutta ja kriminalisoinnin poistamista.

Marraskuun liikkeen sisällä toimineet homoseksuaalit perustivat 10.2. 1969 oman rekisteröidyn yhdistyksen nimeltä Psyke ajamaan seksuaalisten vähemmistöjen oikeuksia.

Keskusteluseura Psyken toiminta jähmettyi kuitenkin vähitellen pelkäksi yhdessäolo-organisaatioksi, mihin vaikutti erityisesti rikoslain uudistus vuonna 1971. Silloinen Psyken hallitus lähetti kiitoskirjeen kaikille kansanedustajille kiittäen rangaistavuuden poistamisesta ja lupasi, etteivät homot enää koskaan vaivaa kansanedustajia.

Sisäänpäin kääntynyt toiminta herätti vastarintaa monissa 60-luvun lopun radikaaleissa, jotka katsoivat että toiminnan pitää vasta alkaa dekriminalisoinnista ja että edessä on vielä paljon työtä tasavertaisuuden saavuttamiseksi, mm. sairausluokituksen poistaminen. Usean vuoden ajan käytiin sisäistä taistelua Psykessä niiden välillä, jotka halusivat radikaaleja avoimia uudistuksia ja niiden, joiden mielestä täytyy ylläpitää matalaa profiilia. Ristiriitoja ei saatu ratkaistua Psyken sisällä, vaan radikaaleja toimia vaativat homot ja lesbot perustivat uuden, avoimeen toimintaan perustuvan järjestön, SETA:n, toukokuussa 1974. Täten ensi vuoden toukokuussa tulee neljännesvuosisata SETA:n perustamisesta.

Vaikka 29.11. 1968 oli suomalaisten homojen ensimmäinen esiin astuminen julkiselle taisteluareenalle, homojen ja lesbojen tasavertaisuusliikkeillä on pitkä historia. Keväällä 1965 nuoret lääkärit Ilkka Taipale ja Claes Anderson toimittivat Ylioppilaslehden ns. seksikevätnumeron, jossa esitettiin kritiikkiä homoseksuaaleihin kohdistuvaa kriminalisointia ja sairaaksi leimaamista kohtaan. Tosin tässä numerossa liberaalit heterolääkärit puhuivat homojen ja lesbojen puolesta. Mm. Ruotsissa ja Yhdysvalloissa oli perustettu ns. homofiililiikeitä jo 1950-luvun alussa. Hollannissa perustettiin sikäläinen, aikanaan maailman johtavaksi tasavertaisuusjärjestöksi muodostunut COC vuonna 1946. COC taas oli muodostunut sen kansainvälisen liikkeen (WHK) vaikutuksesta, jonka lääkäri Magnus Hirschfeld perusti vuonna 1897 ja joka sai haaraosastoja monessa Euroopan maassa. Järjestö toimi yhteistyössä mm. Sigmund Freudin kanssa vaatien kriminalisoinnin poistamista ja yhteiskunnallista tasa-arvoa. Hitlerin noustua valtaan tasavertaisuusliikkeet tuhottiin kaikissa muissa Euroopan maissa paitsi Hollannissa, jossa WHK:n hollantilainen osasto jäi henkiin sodan yli.

Uusin tutkimus ja Ranskan vallankumouksen 200-vuotisjuhlien aikaan 1969 julkistetut uudet arkistot osoittavat, että jo Ranskan vallankumouksen yhteydessä toimi seksuaalivähemmistöjen tasavertaisuutta ajava järjestö nimeltään Les Enfants de Sodome (Sodoman lapset), jonka toimintaohjelmaan kuului mm. juridisen ja sosiaalisen tasavertaisuuden ajaminen. Järjestö oli monessa suhteessa aikaansa edellä. Sillä oli mm. oma itsenäinen lesbokomitea ja se ajoi periaatteellista tasavertaisuutta kaikille ihmisille ilman, että se olisi luokitellut homoseksuaalit biologisiksi 'poikkeavuuksiksi' kuten useimmat myöhemmät 1800-luvun järjestöt tekivät.

Les Enfants de Sodome-järjestön puheenjohtaja oli yksi Ranskan vallankumouksen tunnetuista (maltillisista) hahmoista, markiisi de Villette, joka oli Ranskan kansalliskokouksen jäsen, filosofi Voltairen ystävä ja julkisuuden hahmo. Tämä liike ehkä auttoi osittain siinä, että Ranskan vallankumouksessa poistettiin ensimmäistä kertaa Euroopan historiassa kristinuskosta peräisin oleva homoseksuaalisuuden rangaistavuus rikoslaista. Tämä uudistus vahvistettiin Code Napoleonissa Ranskassa vuonna 1810 ja sen vaikutuksesta Hollannissa vuonna 1811, mikä avasi ovia myöhemmälle kansainväliselle avoimelle kansalaisoikeustoiminnalle.

Lähetä palautetta tästä artikkelista