Ollin oppivuodet Teksti: Markku Sunimento, kuva: Mauri Helenius

Oheinen teksti julkaistiin Tehy-lehdessä 18/2005 15.11.2005. Artikkelin tuottajat ja Tehy-lehti ovat antaneet luvan aineiston uudelleen julkaisemiseen kun lähde mainitaan.

Tuskin mihinkään muuhun sairauteen liittyy edelleen yhtä paljon vääriä luuloja ja asenteellisuutta kuin mielen sairauteen. Siihen liitetty häpeämerkki, stigma, tuntuu joskus jopa pahemmalta kuin itse sairaus. Häpeämerkki saattaa aiheuttaa yksinäisyyttä ja syrjäytymistä, vaikeuttaa potilaan tai kuntoutujan mahdollisuuksia työelämässä ja hankaloittaa ihmissuhteita.

Stigma satuttaa. Leimattu tuntee tulevansa torjutuksi, olevansa arvoton, erilainen ja unohdettu.

Tämä oli lähellä tapahtua Olli Stålströmillekin. Hän ei kuitenkaan halua salata masennussairauttaan, vaan on haastanut stigmansa rohkeasti ja avoimesti – siitäkin huolimatta, että hänen stigmansa on kaksinkertainen. Hän on sekä masennuksesta kuntoutuja että homo. Syrjintä ja homouden muuttamisyritykset olivat masennuksen syitä.

Olli Stålström, sotilas, ei potilas 2005 Kuva: Mauri Helenius

– Olen halunnut omalla esimerkilläni ottaa asian esiin. Minusta tuntuu, että minulla on velvollisuus puhua avoimesti tilanteestani.

Olli Stålström on järjestänyt elämänsä ottamalla huomioon masennussairautensa ja välttänyt siten sairaslomalle tai –eläkkeelle joutumisen.

– Yksi masennuksen fyysisistä oireista on herääminen aamulla neljän maissa. Niinpä olen hankkinut itselleni työn, johon kuuluukin herätä siihen aikaan, palvelualalla työskentelevä Olli Stålström kertoo. Koulutukseltaan hän on tietotekniikan diplomi-insinööri ja yhteiskuntatieteen tohtori. Yliopistomaailman raaka kilpailu ja sen pahentama vakava masennus päättivät akateemisen uran kuusi vuotta sitten, mutta masennus on ollut hänelle tuttu varhaislapsuudesta lähtien.

Olli Stålström ei suostunut ottamaan potilaan identiteettiä. Hän sanoo mieluummin käyttävänsä sotilas- kuin potilasterminologiaa.

– Minulla on ollut se niin kauan kuin muistan. Se on reaktiivista masennusta eli reaktiota tiettyihin elämän olosuhteisiin. Olen pikkupojasta asti joutunut kantamaan vastuuta ja murhetta vanhemmistani, mikä oli raskas taakka. Murrosikä ei tuonut helpotusta, päinvastoin.

– Kun huomasin seksuaalisten tunteideni suuntautuvan yleisesti katsoen väärään sukupuoleen, tulivat hirveä masennus ja itsetuhon kriisi. Seitsemäntoistavuotiaana anoin itse pääsyä Hesperian sairaalaan, kun tajusin että olen homo ja elämäni on tuhoutunut, kuten silloin ajattelin. Sairaalakokemus oli hänelle katastrofi.

– Silloin 1960-luvulla ei nähty mitään eroa homoseksuaalisuuden ja psyykkisen sairauden välillä. Koettiin että ne ovat sama asia, hullu kuin hullu. Minulle syötettiin testosteronia seksuaalisuuden suunnan muuttamiseksi, eheyttämiseksi kuten nykyisin sanottaisiin. Siinähän ei ole mitään järkeä, se korkeintaan lisää seksuaalisuuden voimakkuutta.

Monen vuoden syvä masennus

Psykiatriset hoitovirheet ja leimautumisen ongelmat herättivät Olli Stålströmissä tutkijan.

– Innostuin tekemään väitöskirjaa. Sen takia vaihdoin työtäkin, muutuin Nokian vientipäälliköstä Kuopion yliopiston opettajaksi ja myöhemmin yhteiskuntatieteen tohtoriksi.

Olli Stålström on 1997 valmistuneessa väitöskirjassaan tutkinut sitä, miksi homot ja lesbot on leimattu sairaiksi ja epänormaaleiksi. Väitöskirja tarkastelee sairausleiman muotoumista länsimaisen kulttuurin alusta nykyaikaan asti.

Kritisoidessaan aikaisempaa tutkimusta Olli Stålström nimitti erään lähdeteoksen kirjoittajaa ”asiantuntijaksi” (siis lainausmerkeissä). Siitä nostettiin rikossyyte. Oikeudenkäynnissä vaadittiin väitöskirjan tuhoamista.

– Kaikki kaatui päälle. Sen lisäksi tuli kiistaa tekijänoikeudesta. Niskassa oli rikossyyte ja minulta haluttiin varastaa työni tulokset. Se katkaisi kamelin selän, minä putosin. En päässyt edes sängystä ylös. Heittelin huuleen ahdistuslääkettä ja olin ulkona kaikesta. Vuodesta 1998 vuoteen 2000 olin lähes työkyvytön masennuksen takia, Olli Stålström kertoo.

Lopulta näkyi valoa tunnelin päässä. Olli Stålström voitti oikeudenkäynnin kahden vuoden taistelun jälkeen.

– Se oli upea tunne, hän muistelee.

Eteenpäin ymmärtävän tukihenkilön avulla

Samoihin aikoihin sattui toinen parantava kokemus. Olli Stålström oli elättänyt itsensä pätkätöillä, joista yksi oli suomalaisen seksologisen oppikirjan kääntäminen englanniksi. Hän oli myös itse kirjoittanut siihen artikkelin. Kun kirja valmistui, hänet kutsuttiin presidentin linnaan luovuttamaan kirja entiselle järjestötoverilleen. Sekin oli balsamia lyödylle mielelle.

– Pääsin sen verran pystyyn, että lähdin hakemaan apua. Sattumalta näin, että Helmi ry:llä on palveluohjaaja, joka auttaa ihmisiä, joilla on käytännön ongelmia byrokraattien kanssa.

Uusi voitto tuli vielä kun tiedotusvälineet vuonna 2003 kertoivat sen toiminnanjohtajan erottamisesta, jonka Olli oli haastanut lakimiehensä eteen tekijänoikeutensa ryöstöstä. Erottamisen syyksi ilmoitettiin laitoksen riitaisa työilmapiiri.

– Siinäkin lopulta oikeus voitti, vaikka nimeäni ei voitu enää palauttaa kirjoittajien joukkoon, hän toteaa.

Syvän masennuksen aikana Olli Stålström ei ollut kyennyt hoitamaan mitään käytännön asioita. Omaisuus oli huvennut väitöskirjan tekoon ja puolustuksen valmisteluun käräjäoikeudessa, hampaat kaipasivat korjausta.

– Helmissä on aivan upea palveluohjaaja, nuori sairaanhoitaja, jolta sain käytännön apua ja neuvoja. Hän otti rauhallisesti ongelman kerrallaan. Hän järjesti minulle hammaslääkärin julkiselta sektorilta. Kun kerroin pelkääväni, hän sanoi tulevansa vaikka pitämään kädestä. Tämä reilu ja lämmin suhtautuminen auttoi minua eteenpäin. Se että minua kohdeltiin tasavertaisena ihmisenä, lähimmäisenä.

– Palveluohjaaja sai minut ohjattua myös asiallisen terapeutin vastaanotolle. Näiden ponnistusten avulla sain duunipaikan. Akateemisen uran etsimisestä olin luopunut, en halunnut enää takaisin raakaan kilpailuun, Olli Stålström kertoo.

Työ alkoi vuonna 2001. Työtoverit tuntevat hänen taustansa ja hyväksyvät sen, mistä on osoituksena sekin, että hän on nykyisin myös työpaikkansa alueluottamusmies.

Älä valita, järjestäydy!

Olli Stålströmillä alkaa elämä olla hallussa. Hän on haastanut stigmat ja löytänyt entisen luovuuden. Olli viittaa yhden esikuvansa Martti Lindqvistin kielikuvaan, että hän ei ole mennyt elämän ohi, alitse tai ylitse vaan sylitse.

Toivuttuaan Olli Stålström onkin taas löytänyt itsestään taistelijan.

Olli Stålströmin mukaan lopulta ei ole kysymys vain sairaudesta, vaan ihmisarvosta ja ihmisoikeuksista.

– Minua auttaa se, että on mahdollisuus toimia ja esittää vastalauseita syrjintää ja leimaamista vastaan aina eduskuntaa myöten. Se piristää minua kummasti. Saavutukset kannustavat: homouden poisto sairausluokituksesta 1981, syrjinnän kielto perustuslakiin 1995 ja parisuhdelaki 2002. Minusta on tärkeää, että leimatut ihmiset itse nousevat vastustamaan stigmaa. Leimaa voi avoimesti kantaa ylpeydellä, toisessa merkityksessä mitä se ennen on ollut.

Olli Stålström ei suostunut ottamaan potilaan identiteettiä. Hän sanoo mieluummin käyttävänsä sotilas- kuin potilasterminologiaa.

– Löydän itseäni Tuntemattoman sotilaan loppukohtauksesta, missä miehet palaavat Karjalan metsistä haavoittuneina loukkaantuneina, sidottuina, väsyneinä, rikkoutuneina, mutta vapaina ja itsenäisinä. Minua on kurmootettu aika lailla, mutta ei lopullisesti lyöty. Olli Stålströmin mukaan lopulta ei ole kysymys vain sairaudesta, vaan ihmisarvosta ja ihmisoikeuksista. Tärkeää on säilyttää oikeutensa olla erilainen, omanlaisensa ihminen. Oikeuksien takaisin saamiseksi on järjestäydyttävä ja taisteltava. Siinä vaiheessa kun on sängyn pohjalla, nyrkit eivät kuitenkaan nouse pystyyn. Silloin tarvitaan muiden apua.

– On upeaa, että on sellaisia ammattiauttajia, jotka lähestyvät avoimin mielin ilman valmista kliinistä ennakkokuvaa tai stereotypiaa. Onneksi minun kohdalleni sattui Helmin palveluohjaaja ja Yhteysliikkeen terapeutti, jotka auttoivat minua auttamaan itseäni, Olli Stålström sanoo.