Hannu Antero: Elän reippaana 28 vuotta hiv-infektion saamisesta Olli Stålström

Hannu Anteron haastattelu julkaistiin vuonna 1996 toimittamassani Aids-tukikeskuksen 10-vuotisjuhlakirjassa Paniikista positiiviseen elämään. Vuonna 1983 uskottiin, että hänen silloinen elämänkumppaninsa olisi ollut ensimmäinen suomalainen tartunnan saanut. Myöhemmin lääkärit ovat myöntäneet, että Suomen ensimmäinen tartuntaan kuollut oli hetero. Lääkärit olivat pitäneet tämän tiukasti salaisuutena, ettei aidsia olisi voitu leimata ”heterotaudiksi”. Kävin tänään haastattelemassa Hannu Anteroa, joka voi hyvin kuten hänen antamansa kirjallinen lausunto kertoo. Hänen elämässään hiv ei tänään ilmene muutoin kuin hänen hakiessaan lääkkeet sairaalasta. Ainoa mikä häntä muistuttaa hivistä on FinnQueerin toimittaja, joka käy muutaman vuoden välein pyytämässä tilannetiedotusta, jotta muille hiv-positiivisille voitaisiin antaa toivoa. Setan alkuvaiheen toiminnan ansiosta Hannu Anteron ja hänen elämänkumppaninsa henkilöllisyydet pystyttiin pitämään kokonaan salassa sensaatiolehdistöltä.

* * *

Itse asiassa hiv ei ole vaikuttanut päivittäiseen elämääni juuri mitenkään

Siihen nähden, että infektoiduin hiviin vuonna 1981 ja diagnoosi tehtiin 1983, olen voinut erinomaisesti. Vastustin pitkään lääkityksen aloittamista. Elokuussa 1998 alistuin lääkärin määräykseen ja ryhdyin nauttimaan päivittäiset pillerini. Tätä päätöstä en ole katunut. Olen ollut siinä onnellisessa asemassa, että lääkkeet eivät ole aiheuttaneet minulle mitään erityisiä sivuvaikutuksia. Kliseemäisesti voisin sanoa, että elämänlaatuni parani niiden ansiosta. Pystyin jatkamaan normaalisti työelämässä aina siihen saakka kunnes saavutin eläkeiän. Itse asiassa hiv ei ole vaikuttanut päivittäiseen elämääni juuri mitenkään, toisin sanoen en ajattele hiviä muulloin kuin silloin kun se on esillä tiedotusvälineissä tai käyn Aurorassa.

Elämääni on suuresti vaikuttanut se, että lähes 17 vuoden ajan on rinnallani kulkenut elämänkumppani, jonka kanssa olen voinut jakaa sekä onnenhetket että surut. Elämme aivan normaalia niin sanottua pikkuporvarillista perhe-elämää, johon kuuluvat ystävien tapaamiset, sukuloiminen, kulttuuririennot, matkustaminen, jne. Olen varma, että ilman tätä parisuhdetta moni asia elämässäni olisi toisin.

Nyt kun olen jo ikäihminen, niin toivon tulevaisuudelta kaikkien ikäisteni tavoin terveyttä tai mahdollisimman vähän kremppoja. En usko kuolevani hiviin tai aidsiin vaan aivan normaaleihin suomalaisten kansantauteihin, joko johonkin syöpään tai sydäninfarktiin tai sitten auto ajaa päälleni. Mutta elämä on tarkoitettu elettäväksi eikä etukäteen tulevia murehdittavaksi.

Hannu Antero