Hannu Antero elää reippaana 28 vuotta hiv-tartunnasta Olli Stålström

Kävin tänään haastattelemassa ”Hannu Anteroa”, jonka tartunnasta tehtiin isot otsikot iltapäivälehdistöön kesän 1983 hiv/aids-paniikissa. Silloin uskottiin, että hän olisi ollut ensimmäinen suomalainen tartunnan saanut. Myöhemmin lääkärit ovat myöntäneet, että Suomen ensimmäinen tartuntaan kuollut oli hetero. Lääkärit olivat pitäneet tämän tiukasti salaisuutena, ettei aidsia olisi voitu leimata ”heterotaudiksi”. ”Hannu Antero” antoi seuraavan kirjallisen lausunnon. Häntä ei tänään kiinnosta olla missään tekemisissä hivin kanssa, paitsi hakiessaan lääkkeet sairaalasta. Ainoa mikä häntä muistuttaa hivistä on FinnQueerin toimittaja, joka käy muutaman vuoden välein pyytämässä tilannetiedotusta, jotta muille hiv-positiivisille voitaisiin antaa toivoa. Setan alkuvaiheen toiminnan ansiosta ”Hannu Anteron” henkilöllisyys pystyttiin pitämään kokonaan salassa sensaatiolehdistöltä.

Infektoiduin vuonna 1981, diagnoosi tehtiin 1983. Siihen nähden olen voinut erinomaisesti. Vastustin pitkään lääkityksen aloittamista. Elokuussa 1998 alistuin lääkärin määräykseen ja ryhdyin nauttimaan päivittäiset pillerini. Tätä päätöstä en ole katunut. Olen ollut siinä onnellisessa asemassa, että lääkkeet eivät ole aiheuttaneet minulle mitään erityisiä sivuvaikutuksia. Kliseemäisesti voisin sanoa, että elämänlaatuni parani niiden ansiosta. Pystyin jatkamaan normaalisti työelämässä aina siihen saakka kunnes saavutin eläkeiän. Itse asiassa HIV ei ole vaikuttanut päivittäiseen elämääni juuri mitenkään, toisin sanoen en ajattele HIViä muulloin kuin silloin kun siitä lukee lehdestä, kuulee radiosta tai TV:stä tai käyn Aurorassa.

Elämääni on suuresti vaikuttanut se, että lähes 17 vuoden ajan on rinnallani kulkenut elämänkumppani, jonka kanssa olen voinut jakaa sekä onnenhetket että surut. Elämme aivan normaalia niin sanottua porvarillista perhe-elämää, johon kuuluu ystävien tapaaminen, sukuloiminen, kulttuuririennot, matkustaminen, jne. Olen varma, että ilman tätä parisuhdetta moni asia elämässäni olisi toisin.

Nyt kun on jo ikäihminen, niin tulevaisuudelta toivon kaikkien ikäisteni tavoin terveyttä tai mahdollisimman vähän kremppoja. En usko kuolevani HIViin tai AIDSiin vaan aivan normaaleihin suomalaisten kansantauteihin, joko johonkin syöpään tai sydäninfarktiin tai sitten auto ajaa päälleni. Mutta elämä on tarkoitettu elettäväksi eikä etukäteen tulevia murehdittavaksi.

Hannu Antero