Benno Premsela - eurooppalaisen vapautusliikkeen isoisän vaikutus Suomessa Olli Stålström

Tämä artikkeli julkaistiin SETA:n listalla Benno Premselan muistoksi tämän kuolinuutisen saapuessa 15.3.1997 ja FinnQueer-verkkolehdessä vuonna 2001. Historioitsija Hans Warmerdamin tekemä elämäkertatutkimus on tuonut lisätietoa Benno Premselan osuudesta Suomen tasavertaisuusliikkeen varhaisvaiheessa. Siksi lisäsin alkuperäiseen artikkeliini 23.12.2001 kappaleen "Benno toi varhaisia vaikutteita Suomeen".

Benno Premselalla oli merkittävä vaikutus Suomen tasavertaisuusliikkeiden periaatteiden muotoiluun alkuvaiheessa. Benno tapasi vuonna 1970 vastaperustetun SEXPO:n aktivisteja sekä Psyken uranuurtajia.

Eurooppalaisen sodanjälkeisen vapautusliikkeen uranuurtaja, sisustusarkkitehti Benno Premsela kuoli 76 vuoden ikäisenä pääsiäisenä 1997. Benno Premsela radikalisoi hollantilaisen liikkeen 1960-luvulla ja kävi Suomessakin antamassa oppia juuri syntymässä oleville suomalaisille vapautusryhmille.

Vuonna 1970 Premsela tapasi suomalaiset aktivistit Veli Hyvärisen ja Veli-Pekka Hämäläisen, jotka olivat vastasyntyneiden suomalaisten radikaalien vapautusliikkeiden toimijoita. Tästä käynnistä suomalaiseen liikkeeseen juurtui avoimuuden ja radikaaliuden periaate. Hollantilaisen vapautusliikkeen sanonnan mukaan tavoitteeksi tuli "konfrontaation kautta integraatioon" eli julkisen toiminnan kautta homoille ja lesboille on taattava tasavertainen asema yhteiskunnassa.

Benno Premsela Hollannin COC:n puheen- johtaja vuodesta 1962

Benno Premselan elämä oli värikäs. Hänen vanhempansa olivat juutalaisia ja joutuivat siksi pakoilemaan natseja miehitetyssä Hollannissa. Benno joutui erilleen vanhemmistaan ja joutui kasvamaan yksin. Hänen maailmankuvaansa vaikutti syvästi se, että hän joutui juutalaisena homona pakoilemaan natsimiehittäjiä. Hollantilaiset ovat perinteisesti olleet suvaitsevaisia erilaisia vähemmistöjä kohtaan. Kuten Anne Frankin kuuluisasta päiväkirjasta tiedetään, hollantilaiset suojelivat juutalaisia ja muita natsien syrjimiä majoittamalla heitä piiloon natsimiehittäjiltä

Hollannista muodostui viimeinen turvapaikka tasavertaisuusliikkeelle, joka tuhottiin lähes kokonaan muissa miehitetyissä Euroopan maissa. Vaikka natsisotilaat miehittivät Hollannin vuonna 1940, tasavertaisuusliikkeen alkio jäi henkiin maan alla Hollannissa. Varhaisempi Magnus Hirschfeldin perustama Tieteellis-humanitaarinen komitea WHK tuhottiin Saksassa Hitlerin joukkojen tullessa valtaan. Natsit kohdistivat iskunsa 6.5.1933 Hirschfeldin Seksuaalitieteiden akatemiaan. Sadat natsit hyökkäsivät instituuttiin, polttivat sen kirjaston ja ajoivat sen johtajan Magnus Hirschfeldin maanpakoon kuten vähän myöhemmin Sigmund Freudinkin. Juutalaisten tavoin homoja alettiin kuljettaa keskitysleireihin kymmenin tuhansin tapettaviksi kaasukammioissa.

Hollantilainen tasavertaisuusliikkeen pioneeri Rob Tielman (1982) on kirjoittanut teoksen eurooppalaisten tasavertaisuusliikkeiden historiasta. Hollanti on viime vuosisatoina ollut suvaitsevainen vähemmistöjä kohtaan mm. koska sillä on vanhana merenkulkukansana ollut lukuisia kontakteja vieraisiin maihin ja kansoihin. Ranskan vallankumouksessa poistettiin homoseksuaalisuuden rangaistavuus joka vahvistettiin Code Napoléonissa 1810 ja sama uudistus tuli Hollantiin jo vuonna 1811. Hirschfeldin perustaman liikkeen hollantilainen osasto NWHK perustettiin vuonna 1912 ja siitä tuli keskeinen eurooppalaisen vapautusliikkeen veturi.

Hollannissa oli juuri keritty perustaa oma kansallinen tasavertaisuusliike COC vuonna 1940 ja sen lehti "Levensrecht" (Oikeus elämään) kun muutaman kuukauden kuluttua natsimiehittäjät valtasivat maan ja julistivat juutalaiset, homot, kommunistit, mustalaiset ja Jehovan todistajat vihollisiksi jotka on tuhottava. Natsien väestöideologiaa kuvaa kaksinaismoralistinen suhtautuminen lesboihin. Heitä ei tuhottu, koska natsien mukaan lesbot voidaan aina pakottaa tuottamaan lisää uusia sotilaita.

Tasavertaisuusliikkeet jäivät Hollannissa maanalaisina suojaan natsien vainoilta

Hitler piti useita palavia saarnoja homojen ja juutalaisten tuhoamiseksi. Hän nimitti molempia alempiin rotuihin kuuluviksi ja ihmislajista degeneroituneiksi ("Entartung"). Homoseksuaalisuutta natsit pitivät suurena uhkana koko ihmisrodun olemassaololle. Hitler nimitti sitä palopuheissaan "rotua tuhoavaksi rodun degeneraatioksi" ("rassenvernichtende Entartungserscheinigung"). Hän antoi käskyn pidättää arjalaista rotua uhkaavat ryhmät miehitetyissä maissa. Joissakin maissa, kuten Ranskassa, viranomaiset ja poliisi alistuivat natsien vaatimuksiin ja alkoivat pidättää keskitysleireille lähetettäviä.

Joissakin maissa johtavat poliisi ja johtavat poliitikot kuitenkin ryhtyivät vastarintaan. Kun Hitler käski kaikkia Tanskan juutalaisia kantamaan rintapielessään keltaista tähteä alemman rodun merkkinä, silloinen kuningas asetti juutalaistähden omaan rintaansa vastarinnan merkiksi.

Hollannin miehitysajan homohistoriasta kirjoittanut Koenders (1984) kuvaa yksityiskohtaisin tapaustutkimuksin, miten Hollannin poliisi kieltäytyi ryhtymästä homojen ja lesbojen pidätyksiin ja kirjallisuuden tuhoamiseen natsimiehittäjien toistuvia käskyjä uhmaten. Tasavertaisuusliikkeet ja niiden kirjallisuus tuhottiin kaikissa muissa vallatuissa maissa. Hollannissa kansalaiset, poliitikot ja poliisi kuitenkin suojelivat tätä vähemmistöä ja pitivät vapauden haaveen hengissä viiden raskaan vuoden ajan toukokuusta 1940 toukokuuhun 1945.

Viimeinen kuva Benno Premselasta muistokirjoituksessa 15.3.1997 de Volkskrant-lehdessä

Sodan päätyttyä Bennoa kohtasi kaksi kriisiä. Hän sai tietää että natsit olivat tappaneet hänen vanhempansa keskitysleirillä. Benno tiedosti myös olevansa homo, mikä ei sodanjälkeisessä Hollannissakaan ollut helppoa. Benno koki ettei hänellä ole mitään menetettävää. Hän ryhtyi ajamaan homojen yhteiskunnallista tasa-arvoa ja näkyvyyttä. Premsela johti hollantilaista vapautusliikettä COC:tä 1960-luvulla kohti yhä suurempaa avoimuutta ja radikaaliutta. COC levitti myös tasavertaisuusideologiaa kansainvälisesti. Premsela oli Hollannin ensimmäinen homo, joka esiintyi tiedotusvälineissä omalla nimellään ja antoi täten toimintamallin seuraaville sukupolville.

Juutalaisena Benno Premsela oli nähnyt läheltä miten natsit tuhosivat rotuoppeihinsa vedoten erilaisia vähemmistöjä ihonvärin, uskonnon tai seksuaalisuuden perusteella. Benno totesi miten tärkeää vähemmistöille on saada tukea enemmistöltä. Kun Benno oli pikkupoika, ystävälliset naapurit piilottivat hänet natsimiehittäjiltä moneksi vuodeksi.

Tästä sai alkunsa hänen muotoilemansa integraation periaate, joka vaikutti vuosikymmeniä eurooppalaisten vapautusliikkeiden ajatteluun. Tämän mukaan vähemmistöt ovat yksin liian heikkoja taistelemaan sortoa vastaan. Heidän täytyy liittoutua ja löytää ystäviä. Samalla vähemmistöjen on tarvittaessa pakko nousta vastarintaan yhdessä muiden ihmisarvoa puolustavien ihmisten kanssa. Tästä sai alkunsa SETA:nkin iskulauseeksi pitkäksi aikaa muodostunut "konfrontaation kautta integraatioon"

Benno toi varhaisia vaikutteita Suomeen

Benno Premsela matkusti eri maissa levittämässä tasavertaisuuden viestiä. Koska Benno oli juutalainen, hän matkusti usein Israeliin auttamaan paikallisen vapautusliikkeen luomisessa. Bennon siviiliammatti, sisustusarkkitehtuuri, vei hänet työ- ja messumatkoille moneen maahan, myös Suomeen, jossa hän vieraili vuonna 1971.

Suomessa Benno hakeutui tapaamaan juuri muotoutumassa olevan tasavertaisuusliikkeen pioneereja Veli-Pekka Hämäläistä ja Veli Hyväristä. Haastattelin Bennon kuoleman jälkeen vuonna 1997 tämän yksityissihteeriä ja muistelmien kirjoittajaa Hans Warmerdamia, johon olin tutustunut yhden sosiologian alan ohjaajani, Utrechtin yliopiston sosiologian professorin Rob Tielmanin kautta. Rob Tielman oli minun varhainen esikuvani, koska hän aloitti Hollannin vapautusliikkeen COC:n puheenjohtajana ja eteni sosiologiseksi vähemmistötutkijaksi ja väitteli homouden sorron historiasta.

Hans Warmerdam esitteli hallussaan olevan Benno Premselan matkoja koskevasta COC:n pöytäkirjasta, jossa oli lyhyt, mutta vaikuttava maininta Suomessa käynnistä.

Syyskuun 27. päivän kohdalla 1971 oli merkintä "Benno heeft in Helsinki een gespreek gehad met de sexuoloog Dr.Ylermi Hytonen die een groep van 200 mensen om zich heen heeft en de boel wil openbreken. Zij willen adressen en materiaal" ("Benno keskusteli Helsingissä seksologi, tohtori Ylermi Hytösen kanssa, joka yhdessä kahdensadan ihmisen ryhmän kanssa haluaa murtaa kahleet. He toivovat osoitteita ja materiaalia").

Pöytäkirjan marginaaliin on lisätty, että Benno kysyy lisätietoja ja materiaalia NVSH-järjestöltä (Nederlandse vereniging voor seksuele hervorming). NVSH oli yleisseksologinen organisaatio SEXPO:n tapaan.

Kahleitaan murtava ryhmä, johon Benno-pöytäkirjassa viitataan, on mitä todennäköisimmin ollut pari vuotta aikaisemmin perustettu SEXPO, jonka yksi perustajajäsen Tarja Halonen oli ja jossa Ylermi Hytönen toimi lääkärinä alkuvuosina.

Toinen Suomea koskeva merkintä Benno-pöytäkirjassa on muutamaa päivää myöhemmin: "De groep wil info hebben bijvoorbeld het Speijer rapport". ("Ryhmä haluaa informaatiota, esimerkiksi Speijerin raporttia").

Benno Premsela lähetti Suomeen tri Nico Speijerin johtaman psykiatrikomitean raportin vuodelta 1969. Speijerin komiteassa oli Hollannin johtavia psykiatreja ja lastenpsykiatreja. Speijerin raportti oli sekä teoreettinen että empiirinen tutkimus, jonka mukaan homous ei ole esimerkin tai viettelyn kautta tarttuva tauti.

Perusteettomia viettelypelkoja koskeva tieteellinen tieto oli tarpeellista juuri silloin, koska psykiatrienkin keskuudessa oli vallalla ennakkoluuloja homoista lasten viettelijöinä. Näitä pelkoja ylläpiti ennen kaikkea pappi ja psykiatri Asser Stenbäck, joka kirkon asiantuntijana esitti "tieteelliset" argumentit homoudesta ja lesboudesta tiedottamista rajoittavalle sensuurilaille eli vuonna 1971 säädetylle rikoslain 20:9.2:n kehotuskiellolle.

Viettelyteoriasta tuli keskeinen juridista syrjintää ylläpitävä uskomus. Ensimmäinen oikeusministeri, jolta SETA vaati sananvapautta ja sensuurin kumoamista, professori Inkeri Anttila, totesi haastattelussaan SETA-lehdelle jo vuonna 1975, että sensuurilaki voitaisiin kumota jos voidaan osoittaa, ettei homous tartu viettelyn kautta.

Benno Premselan lähettämää Speijerin alkoivat suomentaa SETA:n aktivistit Leena Tamminen ja Hilkka Rauta. Suomenkielistä raporttia selostettiin Psyken ja SETA:n julkaisuissa sekä myöhemmin oikeusministeriölle annetuissa muistioissa.

Speijerin raportin tarve havainnollistaa sitä, miten helposti voi syntyä uusi syrjintäaalto seksuaalivähemmistöjä kohtaan jopa suvaitsevaisissa oloissa. Hollannissa homoseksuaalisuuden rangaistavuus poistettiin Code Napoleonin vaikutuksesta jo vuonna 1811. Sadan vuoden rauhallisen kehityksen jälkeen Hollannissa pääsi valtaan konservatiivinen, moralistinen katolinen puolue. Tämä aloitti moraalikampanjan homoja vastaan ja sääti korotetut ikärajat samaa sukupuolta olevin väliselle seksille vuonna 1911.

Pitkän tutkimustyön ja Speijerin raportin vaikutuksesta suojaikärajat yhtenäistettiin Hollannissa vasta vuonna 1969, lähes puolen vuosisadan jälkeen katolisen moralistihallituksen valtaantulosta.

Suomen kehotuskielto ja korkeammat suojaikärajat poistettiin Suomessa vuonna 1999, vasta neljännesvuosisadan kuluttua Speijerin raportin suomentamisesta.

Hurttia huumoria

Benno Premsela valittiin Hollannin tasavertaisuusliikkeen COC:n johtoon vuonna 1962. Hän oli rohkea ja avoin ja esiintyi nimellään ja kasvoillaan tiedotusvälineissä. Premsela loi siten vankan perustan eurooppalaiselle vapautusliikkeelle jo ennen sen näkyvää radikalisoitumista Pariisin opiskelijakapinassa 1968 ja Stonewall-kapinaa 1969.

Tasavertaisuustoiminnan lisäksi Premsela sai kuuluisuutta teollisena muotoilijana. Vuonna 1995 hän sai Hollannin valtion ansioristin työstään sekä kutsun miesystävänsä Frison kanssa kuningashuoneen järjestämille illallisille. Rohkeuden lisäksi Premselaa luonnehti hurtti huumori. Koko taistelukautensa hän käski homoja ja lesboja lopettamaan valittamisen ja ryhtymään taisteluun.

Viimeisessä haastattelussaan hollantilaisessa lehdessä de Volkskrantissa pari viikkoa ennen kuolemaansa Premsela kertoi pilke silmäkulmassa minkälaisen poislähdön hän saattaisi haluta. Hän puhui Amsterdamin konserttitalon vuokraamisesta, jossa hän makaisi arkussa tuhansien surijoiden virratessa ohi Beethovenin surumusiikin tahdissa. Musiikin saavuttaessa huippukohtansa Premsela nousisi arkusta, kävelisi juhlallisesti konserttipalatsin ovesta ulos ja katoaisi iäisyyteen.

Tosiasiassa Benno Premsela kuoli kotonaan elämäntoverinsa Frison ja lähimpien ystävien läsnä ollessa hiljaisuudessa pitkänäperjantaina 1997.

Lähetä palautetta tästä artikkelista

* * *

Kirjallisuutta (saatavissa lainaksi kirjoittajalta)

"Bibeb in gespreek met de voorzitter van het C.O.C. Benno Premsela"("Toimittaja Bibeb haastattelee COC:n puheenjohtajaa Benno Premselaa"). Dialoog (1966), no. 5.

"Ik pak de dood bij zijn revers" ("Painan jarrua kuolemalle") Benno Premselan muistokirjoitus, de Volkskrant 15.3.1997.

Lauritsen, John and Thorstad, David (1974) The early homosexual rights movement (1864-1835). New York NY: Times Change Press. (Euroopalaisten tasavertaisuusliikeiden historiaa Ulrichsista ja Hirschfeldistä natsien nousuun saakka.

Koenders, Pieter (1984) Homoseksualiteit in bezet Nederland ("Homoseksuaalisuus miehitetyssä Hollannissa"). Amsterdam: SUA. [Homoseksuaalisuus ja tasavertaisuusjärjestöt natsimiehityksen aikana Hollannissa]

Tielman, Rob (1982) Homoseksualiteit in Nederland ("Homoseksuaalisuus Hollannissa"). Amsterdam: Boom Meppel. [Hollannin vapautusliikettä käsittelevä väitöskirja. Rob Tielman oli itse COC:n puheenjohtaja vuosina 1971-1975 ja opasti usein SETA:n alkuvaiheen aktivisteja, mm. tämän kirjoittajaa]