Kirkon ihmisoikeuskysymysten neuvottelukunta (KION) tapasi lesboja ja homoja Pinkki-lista/Juhani Viherlahti

Monet SETA:n, Pinkki-listan ja FinnQueer-verkkolehden edustajat oli kutsuttu Kirkon ihmisoikeuskysymysten neuvottelukunnan (KION) seminaariin, jossa noin 50 ihmistä keskusteli avoimesti. Seuraavassa Pinkki-listan Juhani Viherlahden raportti tapaamisesta, joka lähetettiin sekä Pinkki-listalle että Yhteysliikkeen postituslistalle. FinnQueerin toimituksesta mukana olivat SETA:n pääsihteeri Jussi Nissinen ja toimittaja Olli Stålström.

Kommentoin heti tuoreeltaan omasta näkökulmastani Kirkon ihmisoikeuskysymysten neuvottelukunnan (KION) 26.9.2002 järjestämää tilaisuutta Homojen ja lesbojen ihmisoikeudet kirkon haasteena. Olin 50 ihmisen joukossa keskustelemassa Helsingin Katajanokalla kirkon toimitalossa.

Tilaisuuden alkuun näyttelijäryhmä Draamaräätälit esitti kohtauksen elävästä elämästä. Tilanne oli valittu ja valmisteltu mielestäni erittäin huolellisesti kirkon työntekijöiden arjesta. Lyhykäisesti ja hienosyistä tarinaa tarkemmin kuvaamatta vain: seurakunnan kirkkoherra (nainen), nuorisotyöntekijä (nainen) ajautuvat työpaikalla tilanteeseen, jossa pappi (mies) naisten painostuksesta paljastaa kihlattunsa olevan mies. Häkeltyneen tilanteen jatkossa pappi jätetään yksin.

Yleisö otettiin mukaan tilanteen analyysiin ja purkuun.

Aplodeista päätellen näytelmä vaikutti meihin kuulijoihin hyvin vahvasti. Joku kommentoi esitetyn tapahtuman voivan olla mahdollista kirkon työelämässä aivan hyvin tänäänkin. Esitys lämmitti ihmiset päivän teemaan todella hyvin ja kirvoitti huomattavan vilkkaan keskustelun.

Martin Scheinin alusti aiheesta Seksuaalinen suuntautuminen ihmisoikeutena ja sen suhde kirkkokuntien itsehallintoon ja oikeuteen päättää omasta tunnustuksestaan. Hän toi esille mm. sen, että kukin uskonnollinen yhteisö päättää omista jäsenistään. Jos yhteisön periaatteet ovat esimerkiksi ristiriidassa ihmisoikeuskysymysten kanssa, ei tuollaisella yhteisöllä tule olla julkisoikeudellisia tehtäviä. Teologisia perusteita ei ole sille, etteikö homoa tai lesboa voitaisi vihkiä papiksi. Kirkko voi kuitenkin asettaa papeilleen elämäntapaa koskevia määräyksiä. Jätän tämän alustuksen laajemman kommentoinnin toisille, jotka asiaa minua paremmin tuntevat.

Martti Lindqvist alusti aiheesta Näkökulmia homojen ihmisoikeuksiin kristillisen etiikan pohjalta. Tästä alustuksesta poimin tähän sen, että tämä ongelma on kirkon sisäinen. Lindqvistin mielestä todellinen etiikka tehdään siellä, missä on hankala liikkua ja että ihmiselle kuuluu antaa lupa olla olemassa.

Piispa Ilkka Kantola johti puhetta tilaisuudessa. Hän kertoi toukokuun kirkolliskokouksen jälkeen selvitettävänä olevia asioita olevan kaksi, parisuhteen siunauskaavan ja kirkon työntekijöiden parisuhteiden virallistamiset. Viimeksi mainitun asian läpimenoa hän ei pitänyt erityisen hyvänä. Se nimittäin vaatisi myös eduskunnan tekemän lain muutoksen. Mahdollisesti Kantola tai sitten joku toinen kommentoi, että Evankelis-luterilainen kirkko ei toukokuun kirkolliskokouksen jälkeen ole sama kuin ennen sitä.

Kantola luetteli kymmenen kysymystä, joita kirkon piirissä tulee selvittää. Sellaisia ovat mm. kirkon autonomian rajat, kirkon oikeudet määritellä työntekijänsä asemasta, mikä on Raamatun oikea tulkinta, kuinka kirkko kohtaa homoseksuaalit jäsenensä.

Päivän kestäneen tilaisuuden lopuksi oli paneelikeskustelu, jonka otsikkona oli Toimintatavan etsimistä seurakunnille. Paneelissa olivat puheenjohtajana kansanedustaja Tuija Brax (hän oli koko tilaisuuden alullepanija), TT Martti Nissinen, rovasti Liisa Tuovinen, kirkkoherra Matti Perälä, nuorisotyönohjaaja Jari Malinen ja Aslanin edustajana Tuula Rasilainen.

Keskustelu oli monipolvinen ja monipuolinen. Aika tietenkin loppui kesken.

Piispoista tilaisuudessa oli vain Turun piispa Ilkka Kantola. Paikalla oli useiden eri seurakuntien työntekijöitä, Yhteys-ryhmän jäseniä, Arcuksen jäseniä, setalaisia ja aslanilaisia.