Eheytysliikkeen perustaja, psykoanalyytikko Charles Socarides kuoli 83 vuoden ikäisenä Olli Stålström

Tiedotusvälineet (New York Times ja ranneliike) raportoivat psykoanalyytikko Charles Socaridesin kuolemasta 83-vuotiaana 28.12.2005. Kansainvälisen eheytysliikkeen perustaja psykoanalyytikko Socarides oli yksi homoja ja lesboja eniten vahingoittanut syrjintäideologi, joka kerkisi toimia vuosikymmeniä. Samalla Socarides teki vakavaa vahinkoa psykoanalyysille, jonka nimissä hän lietsoi vihaa. Lopulta Yhdysvaltain psykoanalyytikkoyhdistyksen lakimiehet joutuivat hillitsemään Socaridesin intoa kiihottaa syrjintään psykoanalyytikkoyhdistyksen nimissä. Oheinen artikkeli on yleiskatsaus psykoanalyytikko Socaridesin toimintaan ja perustuu suurimmaksi osin psykiatrisia syrjintäideologioita käsittelevän väitöskirjani (Stålström 1997) ajantasaistettuun painokseen.

Socarides oli militantti psykoanalyytikko

Psykoanalyytikko Charles Socarides aloitti toimintansa homoja ja lesboja vastaan vuonna Yhdysvaltain psykoanalyytikkoyhdistyksen homoutta patologisoivassa seminaarissa vuonna 1958. Ensimmäistä kertaa hän esiintyi julkisuudessa New York Timesissä 17.12.1963, jossa hän jyrkästi vastusti nupullaan olevia ajatuksia, että homoseksuaalisuus voitaisiin hyväksyä:

" - - - homo on sairas, ja kaikki mikä pyrkii peittämään tätä tosiasiaa, vähentää hänen mahdollisuuksiaan hakea ja saada hoitoa. - - - Jos homot saisivat sosiaalista hyväksyntää, se vaikeuttaisi tätä ongelmaa". (New York Times 17.12.1963.)

"- - -homo on sairas, ja kaikki mikä pyrkii peittämään tätä tosiasiaa, vähentää hänen mahdollisuuksiaan hakea ja saada hoitoa"

Charles Socarides oli uudelleen New York Timesin palstoilla vuonna 1995 otsikolla "Isä, analyytikko, taistelee homoutta vastaan". Uutisaiheena oli, että Socaridesin poika Richard, 41, on tullut esiin julkihomona ja työskentelee Clintonin Valkoisessa talossa lesbo- ja homoasioiden koordinaattorina, jossa hän joutui mm. vastustamaan isänsä vaatimuksia homoseksuaalisuuden uudelleen sairaaksi leimaamisesta ja rikollisena pitämisestä. (New York Times 24.12.1995.)

Psykoanalyytikko Charles Socarides

Socaridesin tuotanto alkaa viittauksilla Freudin ja erityisesti Hans Sachsin (1923) tiettyihin oletuksiin perversioiden aiheutumismekanismista. Lewesin mukaan Berglerin vaikutus näkyy Socaridesin teorioissa, tyylissä ja jopa tietyissä lauseissa. Socarides (1970) oli hyvin huolissaan siitä, että homoseksuaalien ”propaganda” saattaisi onnistua oikeuttamaan tuon tilan ja siten ”johtaa harhaan” pahaa-aavistamattomia ihmisiä. Socarides oli julkaissut neljännesvuosisadan aikana yli tusinan laajoja teoksia homoseksuaalisuudesta ja hänestä tuli psykoanalyyttisen käsityksen johtava edustaja. (Lewes 1988, 202).

Berglerin tavoin Socarides vetosi psykiatriseen potilasotokseensa torjuessaan väitteet mahdollisesti terveiden homoseksuaalien olemassaolosta. Hän vastusti Kinseyn yleisyyslukuja ”liioitteluna” ja yhtyi Bieberin käsitykseen noin yhden prosentin yleisyydestä. Lewesin mukaan APA:n päätökseen mennessä Socaridesin äänensävy oli muuttunut ”kimeäksi” ja hänen tapansa käsitellä lähteitä ja tilastoja ”huolimattomaksi”. Hän torjui homoseksuaalien vasta-argumentit ”propagandana” ja hänen näkemyksensä homoseksuaalien pahanilkisyydestä ja epätoivoisuudesta kilpaili Berglerin näkemysten kanssa tuomitsevuudessaan.

Psykoanalyytikon poika Richard Socarides

Socaridesin mukaan homoseksuaalisuus on täynnä ”aggressiota”, ”tuhoa”, ”itsepetosta” ja ”partnerin väärinkäyttöä”. Socarides piti homoseksuaalisuutta rajatila-asteisena perversiona ja tuki näkemystään homoseksuaalien sairaudesta viittaamalla Bieberin tuloksiin, jonka mukaan yksi kolmasosa on skitsofreenisia, yksi kolmasosa neuroottisia ja yksi kolmasosa kärsii luonnehäiriöistä. Lewesin mukaan kuitenkin Bieberin tulokset johtuvat siitä, että ne oli kerätty nimenomaan psykiatrisessa hoidossa olevista potilaista, johon oli tietenkin valikoitunut erilaisista psykiatrisista sairauksista kärsiviä (Lewes 1988, 203).

Psykoanalyytikko Lewes kiinnittää huomiota Socaridesin ”militanttiin” esiintymistapaan julkisuudessa ja kysyy missä määrin hänen aggressionsa on vahingoittanut hänen suhteitaan potilaisiinsa ja hänen tutkimustuloksiaan hoitosuhteista. (Lewes 1988, 204).

Socaridesin teos The Overt Homosexual (1968) sisältää tapausselosteita psykiatrisista potilaista sekä psykoanalyyttisten teemojen kehittelyä. Socarides toistaa paljolti samaa, mitä Bergler ja Bieberkin: homoseksuaalisuus on psyykkisen sairauden muoto, jolla on ”pre-oidipaaliset juuret”, se on ”infantiili” tai ”fiksoitunut” seksuaalisuuden muoto, joka perustuu syviin pelkoihin ja joka heijastaa ”patologista perhetaustaa”. Homoseksuaalisuus on aggressiivista, itsetuhoista ja sille ovat tyypillisiä paranoidiset tuntemukset, ”elämän naamioituminen”, jonka uhrit ovat ”kidutettuja” yksilöitä. Socaridesin mukaan psykoanalyysi on paras hoitomenetelmä homoseksuaalisuuteen edellyttäen, että potilas kokee syyllisyyttä ja tulee terapiaan vapaaehtoisesti (Socarides 1968, 91).

Psykoanalyysi muuttui syrjintäideologiaksi

Socarides ilmaisi kuuluvansa Radon ja Bieberin adaptionistiseen koulukuntaan hylkäämällä Freudin näkemyksen ihmisten perimmäisestä biseksuaalisuudesta ja omaksumalla Radon (1940) käsityksen (Socarides 1978a, 38–39). Socarides otti yhdeksi teoreettiseksi perustakseen Melanie Kleinin (1952) teorian, jonka mukaan ”perversiot liittyvät varhaisiin oraalis-sadistisiin impulsseihin”. Homoseksuaalisuuden syy tämän mukaan on lapsen ”separaatio-individuaatiovaiheessa” tapahtuva häiriö, johon kuuluu ”fiksaatio äitiin” ja ”tyypillisesti narsistinen objektinvalinta” ja pelko siitä, että poikalapsi joutuu ”nielaisevan äidin” uhriksi. (emt., 65).

”Socarides katsoi, että homoseksuaalisuus on julkisesti inhottua ja että ihmisten enemmistö haluaa sellaiset teot rangaistaviksi, vaikka teot olisivat tapahtuneet yksityisissä tiloissa.

Vuonna 1970 Socarides julkaisi artikkelin Homosexuality and Medicine (Socarides 1970). Siinä hän puuttuu tiukasti siihen minkä hän näkee vaarallisena harhakäsityksenä tiettyjen maallikkoryhmien puolustaessa homoseksuaalisuuden ”normaaliutta”. Socarides katsoi, että homoseksuaalisuus on julkisesti inhottua ja että ihmisten enemmistö haluaa sellaiset teot rangaistaviksi, vaikka teot olisivat tapahtuneet yksityisissä tiloissa. Psykoanalyytikko Socarides katsoi homoseksuaalisuutta koskevan hämmennyksen johtuvan siitä, että jotkut kieltäytyvät näkemästä, että homoseksuaalisuus on ennen kaikkea ”lääketieteellinen ongelma”.

Socarides määritteli psykoanalyytikkojen ammattikunnan ainoaksi homouden asiantuntijaksi ja kiisti kaikkien kontrolloitujen vertailututkimusten tulokset. Socarides mystifioi psykoanalyytikkojen ammattikunnan homouden erikoisasiantuntijoiksi:

”Vain psykoanalyyttisessä hoidossa homoseksuaali paljastaa itsensä ja maailmansa. Mitään muita tietoja, tilastoja tai väitteitä ei voi pitää homoseksuaalisuuden todellisen luonnon kuvaajina” (Socarides 1970, 1199).

Socaridesin mukaan hyvää tarkoittavat mutta ”epäpätevät” homouden normaaliuden puolustajat ovat ”harhaanjohdettuja”, koska heillä ei ole kliinisesti koulutettua lääketieteellistä ymmärrystä, joka on tarpeen näkemään se ”syvällä oleva häiriö”, jota homoseksuaalisuus edustaa. Vaikka hän ei 1970-luvulla vastustanut homoseksuaalisuuden dekriminalisoimista, hän uskoo, että ilman samanaikaista medikalisaatiota dekriminalisointi olisi vaarallista. Lainsäädännön tulisi aina sisältää selviä lausumia siitä, että homoseksuaalisuus on henkinen sairaus, joka tuhoaa ihmissuhteita. (Socarides 1970, 1201). Socaridesin johtamien psykoanalyytikkojen kanta on jyrkentynyt kun homouden virallinen medikalisaatio poistettiin ja he ryhtyivät 1990-luvulla vastustamaan homouden juridista tasavertaisuutta.

Psykoanalyytikko Socarides varoitti jo aikaisessa vaiheessa, että käynnissä on seksuaalivallankumous, jossa homoudelle vaaditaan tasavertaista asemaa ja täydellistä hyväksyntää. Sellainen hyväksyntä on hänen mukaansa ”naiivia” ja ”tietämättömyyteen perustuvaa”. Koko kysymys homoseksuaalisuudesta täytyy ottaa tieteellisenä haasteena lääketieteelle, ”joka yhä uudelleen on kyennyt lievittämään ihmistä vaivaavia sairauksia”. (Socarides 1970, 1202).

Psykoanalyytikko Judd Marmor, joka oli Yhdysvaltain Psykiatriyhdistyksen puheenjohtaja kun homoseksuaalisuuden virallinen medikalisaatio poistettiin vuonna 1973, siteeraa valaehtoista todistajanlausuntoa, jonka Socarides antoi homoseksuaaleista vuonna 1970:

”Pakonomaisen homoseksuaalin motiivi on saada tyydytystä tiedostamattomista konflikteistaan riippumatta siitä, mikä sen hinta tai vaara on, syrjäyttäen kaiken ylpeyden, itsearvostuksen, perheen arvostuksen, ystävät, suhteet yhteiskuntaan. - - - Nämä yksilöt ovat niin ylivoimaisesti psyykkisessä epätasapainossa. - - - Pakonomaiset homoseksuaalit - - -osoittavat oireita ja merkkejä, jotka syvällisessä tutkimuksessa luultavasti asettaisivat heidät rajatilaneuroosien ja psykoosien välille.” (Ks. Marmor 1980, 391–392).

Psykoanalyytikko Marmorin mukaan tällainen psykiatrinen leimaaminen ei suinkaan ole vaaratonta tai teoreettista. Marmorin mukaan olisi otettava huomioon, että jos homot todella olisivat vakavasti henkisesti sairaita ja pakonomaisten tarpeiden kontrolloimattomasti ajamia, siitä seuraisi tiettyjä sosiaalisia ja juridisia seurauksia. Heidät, kuten muutkin psykoottisesti tai muuten vakavasti sairaat, voitaisiin erottaa armeijasta, tietyistä työtehtävistä kuten opetuksesta, jossa he voisivat vaikuttaa kielteisesti nuoriin ihmisiin. Psykiatrinen leimaaminen antaisi arvovaltaa niille, jotka haluaisivat syrjiä homoja työ- tai asuntomarkkinoilla tai mahdollisesti eristää heidät pakkohoitoon. (Marmor 1980, 392)

”Socarides kehotti Yhdysvaltain liittovaltion viranomaisia rahoittamaan kansallisia parannusleirejä ”seksuaalisesti poikkeavien” hoitoa ja parantamista varten

Historioitsija D’Emilion mukaan amerikkalaiset saivat yhä uudelleen lukea julkisuudessa homojen olevan henkisesti häiriintyneitä ja kärsivän etäisen isän ja dominoivan äidin aiheuttamista psyykkisistä vammoista. D’Emilio mainitsee esimerkkinä psykoanalyyttisestä asennemuokkauksesta miten Socarides puolusti homoseksuaalisen sotilaan erottamista Yhdysvaltain armeijasta esittämällä asiantuntijalausunnon, jonka mukaan ”- - - homoseksuaali pelkää omaa ruumistaan. - - - Hän ei tunne edes ruumiinsa rajoja. - - - Hän ei tiedä missä hänen ruumiinsa loppuu ja avaruus alkaa. - - - Hän uskoo, että paloja hänen ruumiistaan puuttuu”. (Ks. D’Emilio 1983, 216).

Socarides varoitti pahanlaatuisesta homoepidemiasta

Samoin sanoin kuin pappi-psykiatri Asser Stenbäck Suomessa 1960-luvun lopulla, Charles Socarides varoitti Yhdysvaltain lääkäriliiton (AMA) vuosikokouksessa 1968 homoudesta ”pelättynä, pahanlaatuisena häiriönä, joka on saanut epidemianomaiset mittasuhteet”. Socarides kehotti Yhdysvaltain liittovaltion viranomaisia rahoittamaan kansallisia parannusleirejä ”seksuaalisesti poikkeavien” hoitoa ja parantamista varten. Juuri järjestäytymässä olevien vapautusliikkeen edustajat pitivät paljon julkisuutta saaneen lehdistökonferenssin, jossa he vertasivat Socaridesin ajatuksia natsien ajamaan ”lopulliseen ratkaisuun”, jota termiä psykoanalyytikot itsekin alkoivat käyttää. (D’Emilio 1983, 216).

Ajankohtana vallinneita lääketieteellisiä asenteita kuvaa se, että kun saatiin tietoa, että edellä mainitussa konferenssissa tullaan esittämään kritiikkiä psykoanalyytikoiden harjoittaman leimaamisen johdosta, johtava lääketieteellinen lehti varoitti AMA:n konferenssiin saapuvia lääkäreitä siitä että ”huorien ja homojen prikaatit” (”brigades of harlots and homosexuals”) ovat siellä ”hyökkäämässä” lääketiedettä vastaan. (San Francisco Medical Society Bulletin, June 1968).

Vaikka monet nykyhetkenkin kirjoittajat (esim. Stenbäck 1993; Siltala 1994) viittaavat Socaridesiin homouden yleisenä asiantuntijana, Socaridesin koko homoutta koskeva tuotanto perustuu vain muutaman kymmeneen vakavasti sairaan potilaan psykoanalyyttisen hoitoon, yksilöiden joiden Socarides kuvaa todella kärsivän homoudesta ja haluavan epätoivoisesti muuttua tilastaan, jota Socarides vertaa huumeriippuvuuteen.

Socaridesille homous on psyykkinen häiriö ja homoseksuaalinen orgasmi on kuin huumepiikki, jonka homo työntää suoneensa pelätessään muuten hajoavansa kappaleiksi

Socaridesille homous on psyykkinen häiriö ja homoseksuaalinen orgasmi on kuin huumepiikki, jonka homo työntää suoneensa pelätessään muuten hajoavansa kappaleiksi. (Socarides 1978a, 84). Socarides kuvaa ”kaikkia” homomiehiä vakavasti häiriintyneinä, puutteellisen, kylmän tai poissaolevan isän vammauttamina ja siksi puutteellisesta maskuliinisuudesta, alemmuuden ja syyllisyyden tunteista kärsiviksi. Socaridesin psykoanalyysin mukaan homomiehet ovat ”täysin” kykenemättömiä rakastaviin ihmissuhteisiin, koska he tuntevat epäluuloa, vihaa ja katkeruutta kaikkia miehiä kohtaan, koska heidän isänsä ovat olleet kyvyttömiä suojelemaan poikia ”nielaisevalta äidiltä”. (emt., 84-85).

Socarides toimi homouden vastustajana tiedotusvälineissä ja oikeusistuimissa

Psykoanalyytikko Charles Socarides esiintyi useissa tiedotusvälineissä ja oikeudenkäynneissä homouden vastustajana. Ehkä kuuluisin Socaridesin todistajanlausunnoista, joka käsiteltiin aina Yhdysvaltain Korkeimmassa oikeudessa, on Missourin yliopistossa käyty oikeustaistelu (Gay Lib. v. University of Missouri, 558F. 2d 848 [8th Cir. 1977]). Missourin yliopistolla syntynyt vapautusliike vetosi oikeusistuimeen vaatiessaan oikeutta kokoontua ja puhua julkisesti yliopiston tiloissa. Näiden oikeuksien myöntämistä vastustanut yliopisto hankki päätodistajakseen Charles Socaridesin, joka antoi psykoanalyyttisen asiantuntijalausunnon, jonka mukaan

” --- milloin esiintyy homoseksuaalien keskinäistä kokoontumista --- saattaa ilmetä homoseksuaalisen käyttäytymisen lisääntymistä, mihin tietenkin liittyy sodomiaa”1.

Mm. tämä Socaridesin lausunto johti siihen, että oikeusistuin katsoi yliopistolla olevan oikeus kieltää homojen kokoontuminen. Oikeustapaus vietiin liittovaltion tuomioistuimeen, joka puolestaan katsoi, että

”...Socaridesin ja muiden esittämää todistusaineistoa ei voida pitää riittävänä perusteena Yhdysvaltain perustuslain takaaman kokoontumisvapauden rajoittamiseksi”.

Asiasta vedottiin edelleen Yhdysvaltain Korkeimpaan oikeuteen, jossa kaksi konservatiivista tuomaria puolusti yliopiston ja Socaridesin kantaa sillä, että ei voida myöskään katsoa, että tulirokon takia eristettyinä olevilla potilailla olisi perustuslain takaamaa oikeutta kokoontua terveiden joukossa2. Oikeustapausta raportoineen Solomonin (1979, 150) mukaan erityisesti tämä oikeustapaus lisäsi yhdysvaltalaisen gay liberation -vapautusliikkeen raivoa Socaridesia kohtaan tämän osapuolen esittämien argumenttien ”emotionaalisen ja provokatiivisen” muotoilun vuoksi.

Socarides: homot kärsivät viallisesta gender-identiteetistä

Socaridesin kirjallinen tuotanto on hyvin laajaa ja hän toistaa samaa sanomaa: homot ovat sairaita, vastuuttomia ja vaarallisia ihmiskunnalle. Socarides (1976a) väittää kaikkien miesperverttien kärsivän primaarista identifikaatiosta äidin kanssa ja viallisesta gender-identiteetistä. Socarides (1976b) varoittaa homoseksuaalisuuden hyväksymisen vaaroista yhteiskunnalle: radikaalit muutokset seksuaalitavoissa, gender-roolien ja seksuaali-identiteetin rappeutuminen, mies-nais-seksuaalisuhteen mallin rappeutuminen, vaikeiden seksuaalisten häiriöiden hyväksyminen vain osana seksuaalikäyttäytymistä.

Socarides on saanut näkemyksensä laajasti esille lääketieteellisissä aikakauslehdissä. American Journal of Psychotherapy -lehdessä Socarides (1978b) protestoi jyrkästi sitä vastaan, että homoseksuaalisuus on poistettu sairauksien joukosta. Hänen mukaansa tämä muutos estää tieteellistä kehitystä, aiheuttaa tuskaa seksuaalisesti poikkeavissa ja vähentää mahdollisuuksia homoseksuaalisuuden hoitoon ja ennaltaehkäisyyn.

Journal of Psychohistory -lehdessä Socarides (1992) toisti jälleen väitteensä, ettei APA:n luokituksen muutos perustunut tieteelliseen tutkimukseen, vaan epätieteelliseen painostukseen, joka johti siihen, että homoseksuaalisuus ”kohotettiin” jopa vaihtoehtoisen elämäntavan muodoksi. Socarides (1991c) etsii myös psykoanalyyttisten syyteorioiden kautta yhtäläisyyksiä homoseksuaalisuuden ja pedofilian välille sekä perversioiden, seksuaalisen sadismin ja väkivallan välille (Socarides 1994). Artikkelissaan arvovaltaisessa American Journal of Psychotherapy -lehdessä Socarides (1979) vetoaa kliinisen kokemukseensa kuvatessaan homoseksuaalien minän rakenteessa olevia vajavuuksia.

Jopa Yhdysvaltain psykoanalyytikkoyhdistys hermostui Socaridesin vihanlietsontaan

Socarides jatkoi yhä 1990-luvun lopulla homojen patologisointia ja demagogiaa julkisessa sanassa, usein Yhdysvaltain psykoanalyytikkoyhdistyksen arvovaltaan vedoten, tosin aiheuttaen yhä enemmän kiusaantuneisuutta psykoanalyytikkojen keskuudessa. Psykoanalyytikkoyhdistyksen taholta tilanne koettiin yhä kiusallisemmaksi ja se ryhtyi viimein toimenpiteisiin 11.4.1996, jolloin Yhdysvaltain psykoanalyytikkoyhdistys kielsi 11.4.1996 juristiensa kautta Socaridesia rikossyytteen uhalla enää viittaamasta yhdistyksen nimeen harjoittaessaan homojen syrjintää. Taustana oli se, että Yhdysvaltain psykoanalyytikkoyhdistys oli pitkään ollut huolestunut siitä, että Socaridesin käyttäytyminen oli käynyt vahingolliseksi yhdistyksen tieteelliselle arvovallalle (ks. Roughton 1995).

Yhdysvaltain psykoanalyytikkoyhdistys kielsi 11.4.1996 juristiensa kautta Socaridesia rikossyytteen uhalla enää viittaamasta yhdistyksen nimeen harjoittaessaan homojen syrjintää

Homouden psykoanalyyttinen leimaaminen oli aiheuttanut niin paljon ongelmia, että Yhdysvaltain psykoanalyytikkoyhdistys perusti komitean vuonna 1995 tutkimaan psykoanalyysin piirissä yhä ilmenevän homouden syrjinnän poistamista. Komitean toimenkuvaan kuuluu myös tiedottaminen siitä, että myös psykoanalyytikkojen asenteet ovat muuttuneet ja psykoanalyytikkoyhdistys on lopettanut homojen syrjinnän – mukaan luettuna itse lesbojen tai homojen analyytikkojen.

Aids on osoittautunut varsin käyttökelpoiseksi aseeksi Socaridesille, sillä vaikka valtaosa maailman hiv-tartunnoista on mustaihoisilla heteroseksuaaleilla, se löydettiin ensimmäistä kertaa yhdysvaltalaisista homomiehistä 1980-luvun alussa. Uusimmassa kirjassaan Socarides (1995) levittää pelkoja, joiden mukaan homot uhkaavat ihmiskuntaa kahdella tavalla: hyökkäämällä perheinstituutiota vastaan ja levittämällä aidsia. Socaridesin mukaan tähän vuosisataan saakka kaikki tiesivät, että seksi oli tarkoitettu lasten tekemistä varten ja seksuaalisuudella on sosiaalinen, globaalinen, jopa kosminen tarkoitus, jonka homot ovat nyt asettaneen uhanalaiseksi (Socarides 1995, 11).

Socaridesilla oli värikäs ja terävä kielenkäyttö

Viimeisessä teoksessaan Socarides otti myös tiedepoliittista kantaa sosiaalista konstruktionismia vastaan huomauttamalla, että se on ”muotiin tullutta disinformaatiota”, joka on tunkeutunut yliopistoihin yhtä tuhoisalla tavalla kuin naistutkimus. Socaridesin mukaan ”dekonstruktionismi” on Michel Foucault’n keksimä henkilökohtainen puolustus omalle perversiolleen. Socarides muistuttaa, että Foucault’n kirjoitukset ovat ”taitavaa propagandaa”, mutta loppujen lopuksi hän pystyi dekonstruoimaan vain itse itsensä kuolemalla aidsiin. Tämän pitäisi Socaridesin mukaan varoittaa yliopistollisia tutkijoita. (Socarides 1995, 245).

Socarides on tunnettu kärjekkäistä henkilöön kohdistuvista hyökkäyksistä. Socarides tuomitsi myös Alfred Kinseyn ”pederastina”, joka puolustaa aviorikkojia, homoseksuaaleja ja itsetyydyttäjiä. (emt., 70). Socaridesin mukaan APA antoi periksi ”hyökkäyshaluisille homoseksuaaliryhmille” poistaessaan homouden sairausluokituksesta vuonna 1973 (emt., 74). Socarides kuvaa miten osa hänen antamaansa homouden hoitoa sisältää homopotilaan rauhoittamista pelolta, että emättimessä olisi hampaita, jotka vahingoittavat potilaan penistä. Socarides kertoo näyttävänsä kaaviokuvia emättimestä poistaakseen siihen kohdistuvaa mystiikkaa. (emt., 142).

Socarides ottaa kantaa myös mm. Judith Butlerin edustamaa ”muodikasta” näkemystä kohtaan, jonka mukaan sosiaalinen sukupuoli (gender) ei välttämättä seuraa biologisesta sukupuolesta (sex). Socarides huomauttaa, että Judith Butlerin termi gender paljastaa käyttäjänsä tarkoitusperät:

”Aina kun tänä päivänä käytetään termiä gender muuten kuin latinan kielen kielioppia opiskeltaessa, ollaan todennäköisesti feministin kourissa ja todennäköisesti lisäksi miehiä vihaavan lesbofeministin kynsissä” (Socarides 1995, 248).

Socarides esitti ”psykoanalyytikon näkemyksenään”, että homoihin olisi kohdistettava pakollinen hiv-testaus ja tartunnan saaneiden karanteeni (emt., 236). Homous on Socaridesin mukaan sairaus, joka johtaa masennukseen ja sitä kautta seksuaaliseen holtittomuuteen ja HIV-infektioon.

Socaridesin viimeinen kirja herätti useita vastalauseita psykiatrikunnan keskuudessa kärjekkään ja leimaavan kielenkäyttönsä ja sisältämiensä henkilökohtaisten hyökkäysten vuoksi. Socaridesin (1995a) teosta arvioinut Herschberger (1996) pitää valitettavana, että tällaista vähemmistösyrjintää esiintyy edelleen psykiatrian piirissä. Herschberger pitää Socaridesin psykoanalyyttisia teorioita mielikuvituksellisen asiattomina ja aggressiivisina. Herschberger toteaa Socaridesin teoriaan kuuluvan mm., että homomiehet haluavat perverssin halunsa takia ottaa sisäänsä toisen miehen ruumiin, mikä saattaa johtaa mm. siihen, että homo syö murhaamansa uhrin ruumista.

Herschbergerin mukaan Socaridesilla on myös psykoanalyyttinen teoria siitä, miksi homoja ei tulisi päästää yliopiston opettajiksi. Homot kokevat kateutta paremmin menestyviä tovereitaan kohtaan joutuessaan huonosti maksettuihin opettajan virkoihin ja kostoksi viettelevät opiskelijoiksi tulevia nuoria miehiä ja tuhoavat täten heidät. Herschbergerin mielestä Socaridesilla ei olisi oikeutta kuulua ammattiauttajien joukkoon. (Herschberger 1996).

Perhe on pahin

Socarides sai lisää julkisuutta kun New York Timesissä julkaistiin 24.12.1995 artikkeli, jonka mukaan hänen oma poikansa Richard Socarides on osoittautunut homo ja presidentti Bill Clinton on nimennyt tämän Valkoisen talon homo- ja lesboasioiden neuvonantajaksi. Tämän artikkelin yhteydessä psykoanalyytikko Socarides toisti edelleen kantansa homoseksuaalisuudesta vaarallisena sairautena ja vihansa homoliikettä kohtaan. Socaridesin mukaan homoliike kohdistaa kuolettavan iskun (deadly aim) perheinstituutiota kohtaan, vaarantaa ihmiskunnan jatkuvuuden ja on saanut aikaan 1900-luvun hirvittävimmän luonnonkatastrofin, aidsin. Artikkelissa kuvataan, miten psykoanalyytikko Socaridesin kannanotot ovat tuoneet hänelle paljon julkisuutta ja kannatusta yhdysvaltalaisen uskonnollisen oikeiston taholta (mm. Traditional Values Coalition). (New York Times, 24.12.1995).

Nagourneyn (1995) tekemä Socaridesin perheen haastattelu kuvaa psykoanalyytikon omia asenteita hänen oman poikansa petettyä ”normaalin” genitaalisuuden ideaalin ja osoittauduttua homoseksuaaliksi. Socaridesin nelikymppinen poika Richard on haastattelun mukaan tasapainoisuuden perikuva ja elänyt parisuhteessa jo yli 10 vuotta, kun taas psykoanalyytikko Socaridesilla on ollut kolme avioeroa. Psykoanalyytikko Socarides kieltäytyy periaatteesta tapaamasta poikansa elämänkumppania. Psykoanalyytikko Socaridesin neljäs vaimo kuvaa, miten voimakkaasti psykoanalyytikko reagoi, kun hänen oma poikansa tuli kertomaan avoimesti sen, mitä psykoanalyytikko oli jo pitkään aavistanut.

Vaimon mukaan pojan lähestyessä avointa tunnustusta, psykoanalyytikko Socarides aloitti niin voimakkaan vihan ja tunnekuohun ryöpyn, ettei poika saanut asiaansa sanotuksi, vaan joutui poistumaan. Nagorney kuvaa psykoanalyytikko Socaridesin vaikutuksen ulottuneen kauas psykiatrian ulkopuolelle. Se vaikutti lainsäädäntöön, ja kirkkoon; se väritti tavan jolla kulttuuri suhtautui homoseksuaalisuuteen ja jolla homot ja lesbot suhtautuivat itse itseensä. Socarides oli usean otteeseen kehottanut perustamaan ”kansallisia keskuksia” homoseksuaalien parantamiseksi.

järjestäytyneiden homojen ja psykoanalyytikko Socaridesin suhteet olivat yhä ”vereslihalla” 1990-luvulla

Socaridesin vaikutusvaltaa lisäsi se, että hän kuului vaikutusvaltaiseen lääketieteelliseen professioon ja oli Harvardissa ja Columbiassa opiskellut lääkäri ja psykiatrian professori. Nagourneyn arvion mukaan järjestäytyneiden homojen ja psykoanalyytikko Socaridesin suhteet olivat yhä ”vereslihalla” 1990-luvulla, koska Socarides ei ole muuttanut piirrettäkään kampanjastaan, jonka hän aloitti vuonna 1958. Tunnetun yhdysvaltalaisen historioitsijan Martin Dubermanin mukaan psykoanalyytikko Socarides on ”sabotoinut useiden sukupolvien elämän”. (Nagourney 1995, 75- 114).

Uusin julkinen keskusteluryöppy syntyi Wall Street Journalissa 9.1.1997, kun NARTH:in johtajat psykoanalyytikot Socarides ja Nicolosi varoittavat homoseksuaalisuuden johtavan aidsiin, josta voi pelastua vain psykoanalysoimalla homous pois (Wall Street Journal, 9.1.1997, sivu A12). Socaridesin provokatiivinen tyyli sai aikaa toistakymmentä vastinetta.

Sosiologian professori Peter Nardi, joka on kirjoittanut useita teoksia homoudesta, tiivisti psykoanalyyttisiin väitteisiin kohdistuneen kritiikin: se pieni osa ihmisistä, joiden väitetään tulleen heteroiksi psykoanalyysissä, on vain vuosien käsittelyn jälkeen muuttanut ulkoista käyttäytymistään, mutta ei identiteettiään, fantasioitaan tai seksuaalista kiinnostustaan; he ovat todennäköisimmin olleet alun perinkin biseksuaaleja ja käyttäytymisen muutokset esiintyvät vain lyhyen aikaa käsittelyn päättymisen jälkeen. Nardin mukaan pysyviä muutoksia itse seksuaalisessa suuntautumisessa (identiteetissä ja kiintymyksessä) ei ole osoitettu tieteellisesti pitävästi. (Wall Street Journal, January 23, 1997).

Jos Socaridesin asenteet ja väitteet kohdistuisivat esim. juutalaisiin tai mustaihoisiin, ne tunnistettaisiin helposti rasistisen ja antisemitistisen demagogin irrationaalisiksi houreiksi ja ne jätettäisiin omaan arvoonsa. Ongelmana on kuitenkin se, että Socarides edustaa psykoanalyysiä ja hänen kohteensa ovat homoja. Psykoanalyytikoita on pitkään totuttu pitämään homoseksuaalisuuden ”asiantuntijoina”. Siksi niitä voidaan Suomessakin jopa aivan viime vuosina esittää ”tieteenä” ja ”tieteellisinä tutkimuksina” (esim. Stenbäck 1993, Siltala 1994, 329) tai yliopiston psykiatrian opetuksessa, esim. lääkärien koulutukseen erikoistuneessa Kuopion yliopistossa (Puhakka 1996). Psykoanalyytikkojen Socarides ja Nicolosi organisaatio NARTH on järjestäytynyt kansainväliseksi liikkeeksi palauttaa homoseksuaalisuus takaisin sairaudeksi (Ks. Toby Bieber 1994), mitä oppia sen edustajat kiertävät luennoimassa uskonnollisissa yhteisöissä, yliopistoissa ja mielisairaaloissa Suomessakin.

Vuosikymmenien kokemus on osoittanut, että Socaridesin kaltaisten psykoanalyytikkojen homoseksuaalisuutta kohtaan tuntemaan vihaan ei vaikuta mikään tieteellinen tieto, argumentti, vetoaminen järkeen, moraaliin tai tunteeseen ja Socaridesin kohdalla ei edes oman homoseksuaalisen pojan puhe. Socaridesin perheen sisällä näkyy kuitenkin sukupolven vaihdos. Psykoanalyytikon poika Richard Socarides antoi julkisuudessa useita lausuntoja, joiden mukaan hän Valkoisen talon edustajana tapasi Yhdysvaltain homo- ja lesbojärjestöjen edustajia ja keskusteli näiden kanssa ajankohtaisista kysymyksistä syrjinnän poistamiseksi. Richard Socarides toimi Valkoisessa talossa vuosina 1993–1999 vähemmistöasioiden neuvonantajana presidentti Clintonin hallinnossa.

Socarides suomalaisten yliopistojen asiantuntijana

Psykoanalyytikko Socaridesin perustama eheytysliike NARTH on levittänyt toimintansa moniin eri maihin yrityksenä palauttaa homoseksuaalisuuden leimaaminen häiriöksi virallisesti tai epävirallisesti. Charles Socaridesia vastaan on pitkin 1990-lukua osoitettu mieltä esim. Lontoossa ja hänen eheytysjärjestönsä edustajia vastaan (Helsingissä).

Lokakuussa 1996 Yhdysvaltain psykoanalyytikkoyhdistyksen homokomitean puheenjohtaja Ralph Roughton lähetti suomalaisten opiskelijoiden pyynnöstä kirjeen Helsingin yliopiston psykologian laitoksen johdolle, koska laitos oli kutsunut luennoitsijaksi Socaridesin järjestön NARTH:in eheyttäjän, joka luennoi homoseksuaalisuudesta ‘rikkinäisyytenä ja neuroosin muotona’ ja koska psykologian laitoksen professori Risto Vuorinen oli eheytysliikkeen kirjan Syntyjä syviä takakannessa asettunut yliopiston arvovaltaan vedoten tukemaan eheytysliikkeen helluntailaisen ideologin väitettä (Puonti 1995), jonka mukaan homoseksuaalisuus on perusteettomasti poistettu sairausluokituksesta.

Kirjeessään psykologian laitokselle Roughton muistuttaa Socaridesin reaktioiden johtuvan siitä, että tämä hävisi vuonna 1973 vaatimansa äänestyksen homoseksuaalisuuden pitämisestä sairautena sekä vuonna 1991 yrityksen estää homoseksuaalien syrjintää koskevan kiellon hyväksymisen psykoanalyytikkoyhdistyksessä.

Kirjeessään Roughton selittää Socaridesin yrittävän vahingoittaa komitean työtä ja leimata sitä ”gayaktivistien” yritykseksi ”homoseksualisoida” Yhdysvaltain psykoanalyytikkoyhdistys. Roughton toteaa edelleen, että Socarides järjestöineen toimii aktiivisesti homojen yhteiskunnallista tasavertaisuutta vastaa ja väittää homojen yrittävän tuhota perheyksikön, kumota sivilisaation, aivopestä lehdistön sekä hiljentävän poliitikot. Roughton huomauttaa myös, että Socarides on julkisuudessa antanut virheellistä tietoa psykoanalyytikkoyhdistyksen kannanotoista, minkä vuoksi järjestön juristit ovat joutuneet varoittamaan häntä.

Helsingin yliopiston psykologian laitokselle osoitetun Roughtonin kirjeen mukaan Socaridesin käyttäytyminen on ”naurettavaa”, mutta psykoanalyytikkoyhdistyksen on kestettävä se, koska se ei halua lähteä sensuurin tai erottamisen linjoille. Yhteenvetona Roughton toteaa, että hänen mielestään Socaridesin kannanotot perustuvat vain mielipiteisiin, huonosti dokumentoituihin tuloksiin sekä suureen määrään uhoavaa retoriikkaa (”bombastic rhetoric”). Yhdysvaltain psykoanalyytikkoyhdistyksen kirjeen mukaan Socarides aiheuttaa paljon hankaluuksia, varsinkin jos häntä arvostellaan. (Yhdysvaltain psykoanalyytikkoyhdistyksen homoseksuaalisuutta tutkivan komitean puheenjohtajan Ralph Roughtonin kirje Helsingin yliopiston psykologian laitoksen johdolle, lokakuu 1996).

Jouduin henkilökohtaisesti tutustumaan psykoanalyytikko Charles Socaridesin vaikutukseen Suomessa tullessani Kuopion yliopiston sosiologian tuntiopettajaksi vuonna 1991. Silloin Kuopion yliopiston psykiatrian professorina oli Veikko Tähkä, joka on vuosikymmenien ajan opettanut Kuopiosta valmistuville lääkäreille ja psykiatreille, että homous ja lesbous ovat psyykkisiä häiriöitä.

Tullessani opettajaksi vuonna 1991 ainoa lesboutta ja homoutta käsittelevä kirjallisuus Kuopion yliopiston kirjastossa oli Socaridesin pääteos (Socarides 1978), jonka mukaan psykoanalyyttisessä käsittelyssä homot ja lesbot on saatava kokemaan omat tunteensa niin inhottavina, että luopuvat niiden toteuttamisesta.

Minua varoitettiin arvostelemasta julkisesti Kuopion psykiatrian opetusta, koska psykoanalyytikko Tähkä oli auktoriteetti, jonka teoksia opetettiin kaikkialla Kuopion yliopistossa. Vuonna 1992 sain kuitenkin silloisen psykiatrian professorin, psykoanalyytikko Johannes Lehtosen, osallistumaan Kuopion lääketieteen opiskelijoiden järjestämään julkiseen keskusteluun, jossa professori Lehtonen joutui opiskelijoiden kritiikin kohteeksi Kuopion lääketieteenopiskelijat r.y.:n lehdessä (Lindberg, Marko (1992) "Homous - edelleenkö kuolemansynti? In Vivo 2/92).

Varovasti, vähitellen ja muun opettajakunnan tuella sain yliopiston kirjaston tilaamaan myös asiallista ja ajan tasalla olevaa kirjallisuutta lesboista ja homoista. Tässä auttoi Kuopion sosiologian professori Martti Grönfors. Kun väittelin Kuopion yliopistosta vuonna 1997, sen kirjastossa oli Socaridesin teoksen lisäksi jo toista tusinaa empiiriseen tutkimukseen perustuvaa kiihkotonta teosta homoudesta ja lesboudesta niin psykiatriselta kuin sosiologiselta kannalta.

Viitteitä

Bieber, Irving et al.(1962) Homosexuality. A psychoanalytic study. New York NY: Basic Books.

Drescher, Jack (1993) Psychoanalytic attitudes toward homosexuality. Paper presented as part of a panel entitled "Anti-homosexual bias in psychiatry" at the December 1993 meeting of the American Academy of Psychoanalysis.

Drescher, Jack (1994) Contemporary psychoanalytic psychotherapy with gay men. With a commentary on reparative therapy of homosexuality. Paper presented as part of a scientific symposium entitled "Gay and lesbian patients: new psychoanalytical perspectives" at a symposium sponsored by the American Academy of Psychoanalysis and the American Psychiatric Association, May 1994.

Drescher, Jack (1995) "Dr. Socarides' views". Psychiatric News, June 16, 1995.

Drescher, Jack (1995) "Cure heterosexuality?" Clinical psychiatry, April 1995, 6.

Drescher, Jack (1996a) Psychoanalytic subjectivity and male homosexuality. Teoksessa Cabaj, Robert P. and Stein, Terry S. (Eds.) Homosexuality and mental health: a comprehensive textbook. New York NY: American Psychiatric Press, 173-189.

Drescher, Jack (1996b) A discussion across sexual orientation and gender boundaries: reflections of a gay male analyst to a heterosexual female analyst. Gender and psychoanalysis, 1(2), 223-237.

Drescher, Jack (1998) Psychoanalytic therapy and the gay man. Hillsdale NJ: The Analytic Press.

Herschberger, Scott L. (1996) (review) Homosexuality: A freedom too far. The Journal of Sex Research, 33(4), 329-332.

Lewes, Kenneth (1988) The psychoanalytic theory of male homosexuality. London: Quartet Books.

Marmor, Judd (Ed.) (1965) Sexual inversion: the multiple roots of homosexuality. New York NY: Basic Books.

Marmor, Judd (1972) Homosexuality - mental illness or moral dilemma. International Journal of Psychiatry 10 (March), 114-117.

Marmor, Judd (1975) Homosexuality and sexual orientation disturbances. Teoksessa Freedman, Alfred, Kaplan, Harold & Sadock, Benjamin (Eds.) Comprehensive Textbook of Psychiatry. Baltimore MD: Williams & Wilkins, 1510-1520.

Marmor, Judd (Ed.) (1980) Homosexual behavior. A modern reappraisal. New York: Basic Books.

Marmor, Judd (1990): "Homosexual behavior. A conversation with Judd Marmor". Teoksessa Mass, Lawrence D. Homosexuality and sexuality. Dialogues of the sexual revolution. New York NY: Harrington Park Press.

Marmor, Judd (1992): "The good doctor. Judd Marmor". Teoksessa Marcus, Eric (Ed.) Making history. The struggle for gay and lesbian equal rights 1945 - 1990. New York NY: HarperCollins.

Marmor, Judd (1994) "Interview with Judd Marmor, M.D.". Teoksessa Nardi, Peter M., Sanders, David and Marmor, Judd. Growing up before Stonewall. New York NY: Routledge.

Marmor, Judd (1996) Nongay therapists working with gay men and lesbians: a personal reflection. Teoksessa Cabaj, Robert P., Stein, Terry S. Textbook of homosexuality and mental health. Washington DC: American Psychiatric Press, 539-545.

Socarides, Charles W. (1968) The overt homosexual. New York NY: Grune and Stratton.

Socarides, Charles W. (1970) Homosexuality and medicine. Journal of the American Medical Association 212, (18 May), 1199-1202.

Socarides, Charles W. (1973) Sexual perversion and the fear of engulfment. International Journal of Psychoanalytic Psychotherapy, 2(4), 432-448.

Socarides, Charles W. (1974) Homosexuality. Teoksessa Arieti, Silvano (Ed.) American Handbook of Psychiatry, 2nd edition. New York NY: Basic Books.

Socarides, Charles W. (1976a) Psychodynamics and sexual object choice II: a reply to Dr. Richard C. Friedman's paper. Contemporary Psychoanalysis, Vol 12(2), 370-378.

Socarides, Charles W. (1976b) Beyond sexual freedom: clinical fallout. American Journal of Psychotherapy, Vol 30(3), 385-397.

Socarides, Charles W. (1978a) Homosexuality. Psychoanalytic therapy. Northvale NJ: Jason Aronson.

Socarides, Charles W. (1978b) The sexual deviations and the Diagnostic Manual. American Journal of Psychotherapy, Vol 32(3), 414-426.

Socarides, Charles W. (1979) Some problems encountered in the psychoanalytic treatment of overt male homosexuality. American Journal of Psychotherapy, vol. 33(4), 506-520.

Socarides, Charles W. (1982) Abdicating fathers, homosexual sons: psychodynamic observations on the contribution of the father to the development of male homosexuality. Teoksessa Cath, Stanley H. - Gurwitt, Alan R. - Ross, John M. (Eds.) Father and child. Developmental and clinical perspectives. Boston: Little, Brown & Co.

Socarides, Charles W. and Volkan, Vamik D. (Eds.) (1991a) The homosexualities and the therapeutic process. Madison CON: International Universities Press.

Socarides, Charles W. and Volkan, Vamik D. (Eds.) (1991b) The homosexualities. Reality, fantasy, and the arts. Madison CONN: International Universities Press.

Socarides, Charles W. (1991c) Adult-child sexual pairs: psychoanalytic findings. Journal of Psychohistory, Vol 19(2), 185-189.

Socarides, Charles W. (1992) Sexual politics and scientific logic: the issue of homosexuality. Journal of Psychohistory, Vol 19(3), 307-329.

Socarides, Charles W. (1995a) A freedom too far. A psychoanalyst answers 1000 questions about causes and cure and the impact of the gay rights movement on American society. Phoenix AZ: Adam Margrave Books.

Socarides, Charles W. (1995b): "An analyst, a father, battles homosexuality. Crusader asks if he failed his gay son". New York Times, 24.12.1995.

Socarides, Charles W. ym. (1997) "Don't forsake homosexuals who want to change". Wall Street Journal 9.1. 1997, sivu A10.

Tähkä, Veikko (1979) Potilas-lääkärisuhde. Helsinki: Suomen lääkäriliitto.

Tähkä, Veikko (1982) Psykoterapian perusteet psykoanalyyttisen teorian pohjalta. Porvoo: WSOY.

Tähkä, Veikko (1996) Mielen rakentuminen ja psykoanalyyttinen hoitaminen. Juva: WSOY.