Parisuhdelainsäädännön tila koko maailmassa United Press International / Steve Sailer

Kansainvälinen uutistoimisto United Press International (UPI) julkaisi heinäkuussa 2003 yleiskatsauksen samaa sukupuolta olevien välisiin parisuhdelakeihin eri puolilla maailmaa.

Los Angeles (UPI 15.7.2003) – Suhtautuminen samaa sukupuolta olevien avioliittoihin vaihtelee radikaalisti eri puolilla maailmaa Alankomaista, joissa samaa sukupuolta olevien avioliitot ovat olleet laillisia jo yli 2 vuotta Kiinaan, jossa homoseksuaalit ovat usein "paheita" vastustavien moraalikampanjoiden kohteita.

Eurooppalaisen sosiaalipolitiikan peukalosääntö on: missä Hollanti on edelläkävijä, maanosan muut maat seuraavat. Hollanti oli ensimmäisiä dekriminalisoimaan pehmeät huumeet ja eutanasian. Hollanti oli maailman ensimmäinen maa, jossa hyväksyttiin juridisesti samaa sukupuolta olevien väliset avioliitot.

Hollannin tilastollinen keskustoimisto raportoi vuoden 2002 lopulla, että "…samaa sukupuolta olevat parit eivät näytä olevan erityisen innostuneita avioliiton solmimisesta. Arvion mukaan Hollannissa on noin 50 000 samasukupuolista paria, joista alle 10% on solminut avioliiton tähän mennessä".

Vuoden 2001 yhdeksän viimeisen kuukauden aikana 2 400 samasukupuolista paria solmi avioliiton. Tämä luku väheni 1 900:aan vuonna 2002 verrattuna 85 500 miehen ja naisen väliseen avioliittoon Hollannissa.

Vuonna 2001 hollantilaiset homomiehet johtivat lesboja avioliiton solmimisessa suhteessa 5-4. Seksuaalisen suuntautumisen tutkijat, kuten esim. J. Michael Bailey, Northwestern Universityn psykologian osaston johtaja, tyypillisesti olettavat, että homomiehiä on noin kaksi kertaa niin paljon kuin lesboja, mistä voisi päätellä avioliiton olevan suositumpaa lesbojen keskuudessa.

Tosiasiassa Vermontin osavaltiossa solmituista parisuhteista ("civil unions") kaksi kolmannesta on ollut lesbojen rekisteröimiä, toteavat University of Vermontin psykologian professorit Sondra Solomon ja Esther Rothblum .

Muut maat ovat nopeasti seuranneet Hollannin jalanjäljissä.

Myöhään maaliskuussa 2003 Belgian parlamentti hyväksyi suurella äänten enemmistöllä parisuhdelain, joka antoi samasukupuolisille pareille melkein samat aviolliset oikeudet kuin heteropareille.

Uuden lain mukaan avioliiton solmineilla homo- ja lesbopareilla on automaattisesti perintöoikeus edesmenneeseen kumppaniinsa. Lisäksi he saavat kaikki samat taloudelliset edut kuin heteropareillakin, heille riittää yhden yhteisen veroilmoituksen täyttäminen, he saavat työttömyyskorvausta jos toinen kumppani joutuu työttömäksi ja heillä on samat taloudelliset velvoitteet avioeron sattuessa.

Kuitenkaan, toisin kuin Hollannissa, samasukupuoliset parit eivät saa adoptoida lapsia, eikä äidin naispuolista kumppania hyväksytä lapsen vanhemmaksi.

"Mielipiteet ovat muuttuneet. Enää ei ole mitään syytä olla sallimatta avioliittoa samaa sukupuolta oleville ihmisille", totesi Belgian oikeusministeri Marc Verwilghen totesi kiihkeä parlamenttikeskustelun aikana.

Tämä näkemys valtaa nopeasti alaa.

Ranskassa, Saksassa ja suurimassa osassa Pohjoismaita homoilla ja lesboilla on laajat parisuhdeoikeudet, ja kesäkuussa 2003 Britannian hallitus aiheutti protestimyrskyn hyväksymällä samaa sukupuolta oleville pareille samat oikeudet kuin heteroille.

Vastaavia suunnitelmia ei ole eteläisen Euroopan pääasiallisesti katolisissa maissa. Kuitenkin Euroopan parlamentti esitti haasteen vallitseville asenteille aikaisemmin vuonna 2003 hyväksymällä suosituksen jäsenmailleen hyväksyä samasukupuoliset perheet (Ks. FinnQueer-uutinen 12.2.2003).

Kanadassa pääministeri Jean Chretien on ilmoittanut antavansa homoavioliittoja koskevan lakialoitteen, vaikka tämä saisi aikaan vastustuksen myrskyn hänen omankin puolueen (Liberal Party) kansanedustajien keskuudessa.

Australiassa ja Uudessa Seelannissa on voimassa lainsäädäntö, joka kieltää seksuaalisen suuntautumisen perusteella tapahtuvan syrjinnän työelämässä, koulutuksessa, asumisessa jne., mutta kumpikaan ei ole vielä juridisesti hyväksynyt samaa sukupuolta olevien avioliittoja. Australiassa jotkut työnantajat myöntävät työntekijöittensä kumppaneille puolisoetuja, ja joillakin alueilla on mahdollista rekisteröidä parisuhde.

Molemmissa maissa homo- ja lesboaktivistit vaativat samasukupuolisten parisuhteiden tunnustamista, ja seuraavat tarkasti kehitystä muissa maissa, toivoen voivansa matkia onnistuneita strategioita.

Buenos Airesista tuli äskettäin ensimmäinen latinalaisen Amerikan pääkaupunki, joka laillisti samaa sukupuolta olevien parisuhteet (ks. FinnQueer-uutinen 14.12.2002).

Vaikka Brasilia ei hyväksy samaa sukupuolta olevien välisiä avioliittoja, niiden hyväksyntä näyttää lisääntyvän. Kuitenkin homoihin kohdistuvat viharikokset ovat yhä yleisiä, toteaa maan suurin tasavertaisuusjärjestö. Aktivistit ovat ehdottaneet samaa sukupuolta olevien parisuhteiden virallistamista siten, että ne myöntäisivät samat oikeudet, esimerkiksi verotuksessa ja terveydenhuollossa, kuin heteropareilla.

Maan suurimmassa kaupungissa, Sao Paulossa, homojen hyväksyntä on lisääntynyt huomattavasti viimeisen kolmen-neljän vuoden kuluessa. Brasilian homot ja lesbot ovat erityisen optimistisia nykyisen presidentin Luiz Ignacio Lula da Silvan suhteen, koska hänet koetaan homojen ja lesbojen ihmisoikeuksien kannattajana.

Muissa kuin länsimaissa samaa sukupuolta olevien väliset avioliitot eivät ole lainkaan hyväksyttyjä, toteaa Bostonin yliopiston antropologi Peter Wood United Press Internationalille.

"Suurin osa maailman kansoista näkee samaa sukupuolta olevien avioliitot luultavasti omituisina ja vastenmielisinä. Ajatelkaapa vaikka anglikaanien reaktiota Afrikassa äskeiseen yritykseen nimittää homomies piispaksi Englannissa. Monet ihmiset ymmärtävät homoseksuaalisuuden olemassaolon sekä samaa sukupuolta olevien hyvät ja pysyvät suhteet, mutta näiden yhdistäminen avioliittoon on vielä hyvin harvinaista", toteaa antropologi Peter Wood.

Siinä missä läntisen maailman lesbot ja homot taistelevat suhteittensa virallisesta hyväksymisestä, suuressa osassa Aasiaa he taistelevat edes olemassa olonsa tunnustamisesta.

Vaikka pieniä samaa sukupuolta olevien yhteisöjä ilmaantuu suurissa kaupungeissa, homoseksuaalisuus on edelleen sosiaalisesti stigmatisoitua suurimmassa osassa Aasiaa, jossa avioliittoa ja perhettä pidetään perinteisenä sosiaalisena velvollisuutena.

Kiinassa, Japanissa ja Koreassa ei ole lakeja, jotka kieltävät yksityisen samaa sukupuolta olevien välisen seksin, mutta tätä on pidettävä lähinnä välinpitämättömyyden aiheuttamana suvaitsevaisuutena.

Aasialaisella verkkosivulla (utopia-asia.com) varoitetaan, että "…korealaisilla homoilla ei ole perinnettä taistella syrjiviä lakeja vastaan … lähinnä siksi, että näitä tekoja on perinteisesti pidetty sellaisina joista ei saa edes mainita julkisilla foorumeilla tai julkisissa dokumenteissa".

Vuoden 2000 jälkeen muutamat rohkeat ihmiset ovat järjestäneet vuosittain tapahtuman nimeltä "Korean Queer Festival". Viime kuussa noin 500 henkilöä otti osaa juhlan avajaisparaatiin, mutta suurimmalla osalla oli punaisia nauhoja ranteensa tai kaulansa ympärillä merkkinä siitä, ettei heitä saa kuvata.

Kiinassa homot ovat usein olleet paheiden vastaisten kampanjoiden kohteina. Vuoteen 2001 saakka homoseksuaalisuus oli luokiteltu psyykkiseksi häiriöksi, mikä teki mahdolliseksi sulkea homoja mielisairaaloihin.

Beijingissä sijaitsevan Kiinan seksologisen seuran varapuheenjohtaja tri Zhu Qi totesi tietotoimisto UPI:lle, että "Homoseksuaalisuus ei ole yleistä Kiinassa, eivätkä monet ihmiset ole kiinnostuneet siitä".

Zhu myönsi, että homojen ja lesbojen sorto on vähenemässä, sitä mukaa kuin kansainväliset ihmisoikeuksien käsitteet valtaavat alaa Kiinassa. "Meidän täytyy kunnioittaa (homojen) ihmisoikeuksia, mutta biologisesta näkökulmasta, tämä ei ole normaali biologinen ilmiö."

Huolimatta virallisesta tuomitsevasta ilmapiiristä homoelämäntapaa kohtaan, homomyönteisiä kahviloita ja baareja on ilmestynyt Shanghaihin ja Beijingiin ja internet-saitit kertovat ulkolaisille vierailijoille paikoista, joissa voi löytää "paikallisia poikia". Nämä ovat usein köyhältä maaseudulta tulleita, jotka etsivät helppoa keinoa ansaita rahaa.

Hong Kongissa asuva kirjailija Poon Kwok Sum , joka on tehnyt kaksi kirjaa homoseksuaalisuudesta, on huomauttanut, että kiinalainen yhteiskunta on perinteisesti ollut salliva, eivätkä uskonnolliset tai ideologiset moraalidogmit ole olleet rajoituksina. Muinaisessa Kiinassa oli yleistä, että aatelismiehet ostivat niin poikia kuin tyttöjäkin palvelijoiksi ja seksikumppaneiksi.

Nykypäivänä Aasian homot ja lesbot ovat kaukana hyväksyttävyyden asemasta ja monissa maissa he vielä joutuvat taistelemaan rikoslain kieltoja vastaan. Hong Kong, Singapore, Intia ja Pakistan ovat perineet brittiläisperäisen suvaitsemattomuuden homoutta ("buggery") kohtaan ja kaikissa on vielä voimassa vankeusrangaistus tästä rikoksesta. Hong Kong tosin poisti yli 21-vuotiaiden välisen seksin rangaistavuuden vuonna 1991. Singaporessa siitä on edelleen voimassa kahden vuoden maksimi rangaistus; Intiassa ja Pakistanissa joap 10 vuoden vankeusrangaistus.

Uhmaten paikallisia juridisia, sosiaalisia ja uskonnollisia perinnäistapoja, 15 aktivistia järjesti 2.7.2003 Intian ensimmäisen Gay Pride –tapahtuman Calcutassa.

Islamilainen Sharia-laki mahdollistaa homojen ruoskimisen ja vankeusrangaistuksen Malesiassa, jossa vuonna 1998 suosittu varapääministeri Anwar Ibrahim vangittiin sodomiasyytteiden perusteella ja on vangittuna tällä hetkellä.

On yllättävää, että maailman suurimmassa islaminuskoisessa maassa, Indonesiassa, on Aasian suurin homojen ja lesbojen tasavertaisuusjärjestö (perustettu 1981) ja siellä on järjestetty Aasian ensimmäinen Gay Pride –paraati. Maassa ei ole mitään homoseksuaalisuutta rajoittavaa lainsäädäntöä ja vaihtoehtoiset elämäntavat hyväksytään, erityisesti Balin turistialueilla.

Indonesiassa ja muissa perinteisissä Aasian maissa samaa sukupuolta olevien välisiä suhteita ylläpidetään usein pakollisten heteroavioliittojen rinnalla.

Intia on kaukana homoavioliittojen hyväksymisestä. Vaikka homoseksuaalisuus on rikoslain kieltämää Intiassa, pieniä homomiesten ryhmiä on noussut suurimmissa kaupungeissa ilmaisemaan läsnäolonsa.

Vaikka maaseudulla homoseksuaalit muodostavat näkymättömän yhteisön, homomiehet Bombayn, New Delhin ja Bangaloren kaltaisissa suurkaupungeissa ovat käynnistäneet näkyviä tapahtumia ja juhlia. Baareissa, pubeissa ja yksityiskodeissa on säännöllisiä gay-partyja.

"Homoseksuaalisuutta ei vielä hyväksytä Intiassa", toteaa homoaktivisti Pradeep Thakur . "Miksi hallitus saisi määrätä mitä teemme makuuhuoneessamme?", kysyy Thakur kritisoiden Intian 141 vuotta vanhaa lakia, joka nimittää homosuhteita "luonnonvastaisiksi".

"Seksuaalinen suuntautuminen on hyvin henkilökohtainen asia ja se tulisi jättää yksilön vastuulle", Thakur totesi UPI:lle.

"Homoseksuaalisuutta tai sodomiaa pidetään polttomerkkinä Intiassa ja se on juridisesti kielletty jopa seitsemän vuoden vankeusrangaistuksen uhalla", totesi lakimies Manoj Arora . Kesäkuussa 2003 yli 150 miestä marssi Calcutan kaduilla kantaen banderolleja, joissa oli teksti: "Antakaa meidän rakastaa ja olla rakastettuja".

Eräs homoaktivisti Intiassa on äskettäin julkaissut kirjan, joka käsittelee avoimesti homon miehen ja pojan välistä rakkautta. Teoksen "The Boyfriend" kirjoittaja, B Raj Rao totesi Intian homoyhteisön haluavan ikivanhojen lakien kumoamista.

Vaikka ei ole luotettavaa arviota Intian homoväestön suuruudesta, eräät homo- organisaatiot katsovat sen olevan luokkaa 40 miljoonaa ihmistä, kun kokonaisväestö on 1 miljardi. Kolme veppisivua, jotka palvelevat Intian lesbo- ja homoväestöä, ovat Humsafar, ja Gaybombay.com. Nämä organisaatiot tarjoavat turvallisia tapaamismahdollisuuksia homoille ja lesboille, eivätkä ole pelkkiä deittisaitteja.

Antropologi Peter Woodin mukaan homoseksuaalisuus on niin näkymätöntä monessa kulttuurissa, esim. Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, että sen olemassaoloakin epäillään, tai se on niin tukahdutettua, ettei sen mitään ilmenemismuotoja sallita.

Toisaalta joissakin heimokulttuureissa on eräänlaisia institutionalisoituja samasukupuolisia parisuhteita: eräänlaisia homoavioliittoja esiintyy Uuden Guinean ylänköjen eteläosissa ja muilla eteläisen Melanesian saarilla. Esimerkiksi Etorojen metsästäjä-keräilijäheimo edellyttää murrosikäisten poikien antavan suuseksiä vanhemmille miehille.

Wood toteaa, että vaikka asian toteaminen saattaa herättää vastarintaa, suurimassa osassa perinteisiä kulttuureita, joissa miestenväliset seksisuhteet hyväksyttiin, suhteet muodostuivat miehestä ja murrosiän ohittaneesta pojasta.

Muinaisessa Kreikassa hyväksyttiin parrattomien nuorten ja vanhempien miesten väliset suhteet, vaikka niitä ei kutsuttu avioliitoiksi. Tällaisia suhteita tosin pidettäisiin lainvastaisina nykypäivän Amerikassa ja ne johtaisivat samanlaisiin oikeusjuttuihin, joita nyt käydään katolisen kirkon edustajia vastaan. Toisaalta taas Antiikin Kreikassa ja Roomassa suhtauduttiin melko pilkallisesti aikuisten miesten välisiin suhteisiin.

* * *

Copyright: Steve Sailer / UPI. Artikkelin tuotantoon ovat osallistuneet myös Gareth Harding, Bryssel, Carmen Gentile, Sao Paulo, Kathleen Hwang, Hong Kong, sekä Harbaksh Singh Nanda New Delhi.